Mamma Mia...

Mahtava ilma! Hilpaisin kovavauhtisen pyörälenkin kaupungin kauniilla rannoilla. Nyt sitten kelpaa nautiskella kotona jätskistä ja skumppalasillisesta. Kova vauhti kannattaa, jotta saa pikkuisen hikisiä adrenaliinikicksejä ja toisaalta mahdollisimman harva tajuaa, että tänään ei ole jaksettu nassulle näyttää meikkiä sitten yhtään. Aurinkolasit ovat maailman paras keksintö!

Onneksi tällä reissulla ei tarvinnut pysähdellä jutustelemassa yhdentekevien tuttavien kanssa. Skattalla rapsutin vain söpöä koiraa ja
poimin parin penskan frisbeen puskasta.

Viikonloppuna oli toisin. Yksi tuttu (opiskelimme samaan aikaan) vyöryi pitkin pyörätietä pesueensa kanssa välittämättä pyöräilijöiden kellonkilkatuksesta. Jouduin odottamaan tämän kauhumamman kanssa tienylitystä, ja ikävä kyllä hän tunnisti minut. Hän kuuluu niihin ihmisiin, joka on omasta mielestään suora ja rehellinen (= moukkamainen ja törkeä) ja pitää muita herkkänahkaisina JA kamalan epäkohteliaina. Onneksi näemme harvoin.

Tätä taustaa vasten hänen kuulustelunsa ei siis ollut mikään yllätys:
- Oletko sä edelleen sinkku?
- Olen. Mitä sinulle kuuluu?
- Ai kauheeta. Se on varmaan raskasta, mut kyllä sun täytys muuttaa tyyliä että jotain löytys. Pitäis laihtua ja aikuistua.
- Ei ole raskasta. Miten loma on mennyt?
- No, oletkos saanut hyviä panoja viime aikoina, jos ei kerran ole ollut raskasta?
- Eiköhän se ole mun yksityisasiani...
- Älä nyt pihtaile tollasta, kerro nyt jotain edes, ei mun kaltaiset naimisissa olevat naiset tiedä muuten mitään sinkkuelämästä! Sun elämä on varmaan kauheen moraalitonta!
- Sori vaan, mutta mielestäsi kysymyksesi on asiaton. Ja mun pitää mennä. Mukavaa kesän jatkoa!
Onneksi toinen mamman herrantertuista päätti potea just silloin akuuttia pissahätää, joten pääsin karkuun.

Jatkoin matkaa kohtuullisen typertyneenä. Aina tuollaisen tyypin tavattuaan on valmis niputtamaan kaikki Äiti Maahan laskeutuneet ja telakoituneet naiset idiooteiksi, mikä on epäreilu juttu, sillä harva sekoaa noin totaalisesti.

Puhuin illalla asiasta parinkin kaverin kanssa puhelimessa. Toinen imetti muksuaan samaan aikaan ja oli pudottaa lapsensa järkytyksestä. Kahden lapsen äitinä ja käyttäytymistieteilijänä hän on seurannut omaa suhtautumistaan äitiyteen mielenkiinnolla, uteliaisuudella ja hämmästyksellä. "Mä olen alkanut muistuttaa äitiä ja olla samaa mieltä anopin kanssa helvetin monesta asiasta. Huomaan pitäväni "normaalina" ydinperhe-elämää ja paheksun asioita, joita ennen en paheksunut. Esimerkiksi se, että kymmenen vuotta nuorempi systeri elää iloista opiskelijaelämää (maltillisesti) vaihtuvine poikaystävineen ja kaveripiirin juhlintoineen on saanut mut nassuttamaan sille ties mistä. Onneks systeri totesi mulle, että miinusta iästäs kymmenen vuotta ja kato peiliin. Osu ja uppos."

Sinkkuystävättäreni taas oli viettänyt sukuhäiden ristikuulustelussa koko lauantain, joten hänen kokemuksensa olivat kanssani samansuuntaiset. Hänen kohdallaan oli keskitytty ulkonäköön, luonteeseen ja muuhun vastaavaan selityksenä sinkkuudelle. Ystävättäreni äiti ja isä olivat parhaansa mukaan puolustaneet tytärtään ja äiti kilahtanut pahasti jollekin sukutädille, mutta silti neitiä kiukutti. "Mikä helvetti antaa jollekin hautaan kaatuvalle, katkeralle akalle tai ukolle luvan laukoa mitä tahansa? Se on varmaan sitä v***n elämänkokemusta, jota tässä pitäis hankkia. Jos musta tulee joskus samanlainen, mua saa vetää pesismailalla vastapalloon."

Joskus on masentavaa huomata, miten erilainen elämäntilanne erottaa. Se on luonnollista ja ymmärrettävää, mutta silti se tuntuu vähän surulliselta. Huonoista kokemuksista ennakkoluulot vain kasvavat. Osa perheellisistä kavereista jättää sinkut kutsumatta juhliin - ensimmäiset tapaukset tuntuvat aina pahoilta, sitten siihen tottuun. Yhtä ikävää on se, että ainoa sinkkunainen tai -mies yritetään parittaa kuuden pariskunnan silmien alla toisilleen. Yleensä kaksi täysin erilaista ihmistä kituu pakolla muutaman tunnin, kunnes toinen keksii syyn karata.

Sinkkuystävän elämää saa moralisoida ja siitä saa kysyä uskomattoman intiimejä kysymyksiä. Tuttavapiirissäni ei todellakaan ole ollut tapana avautua anatomisista yksityiskohdista eikä muustakaan vastaavasta, mutta ollessaan illallisella mammalauman kanssa kysymys puikahtaa helposti esiin. Kun asiasta kieltäytyy keskustelemasta, on tuloksena nyrpeitä naamoja. Kysyinkin kerran, että millaista elämää minun kuvitellaan oikein viettävän? Onko sinkkuelämä sellaista, että sitä saa riepotella miten tahtoo omasta perhearvopesästään käsin ja kun ei kerro mitään, jää päivän juoruannos saamatta - kuten hyvä setti moralisointiin myöhemmin. Mitä jos minä kyselisin heidän seksielämästään? Se onkin varmaan sitten eri juttu.

Nykyinen ystäväpiirini koostuu hyvin monenlaisista ihmisistä. On sinkkuja, seurustelevia, osa on avo- tai avioliitossa. Osalla on lapsia, osa on eronnut. On tosi yksilöllistä, miten ystävyys- ja kaverisuhteita hoidetaan. Osa katoaa täysin, osa katoaa osittain, osa tekee tietoisen päätöksen vaalia ihmissuhteitaan. Osa ystävistä vain katoaa perhe-elämän maailmaan, heistä kuulee sitten viiden-kymmenen vuoden päästä, kun lapset ovat isompia. Olenkin tässä miettinyt, miten suhtautua siihen, että jokunen vuosi sitten minut heitettiin täysin yli laidan ja nyt sitten minun pitäisi ymmärtää, että niin vain kävi, kun elämässä oli tärkeämpiä asioita. Jännää, että toisilla sitä aika riitti...

Ystävä, jolta on aikaa riittänyt, on pian tulossa käväisemään kahden lapsensa ja yhden koiransa kanssa. Hänen ongelmansa on päinvastainen kuin minun. Hänelle yleensä sanotaan, ettei hän voi tehdä jotain, koska hän on äiti ja naimisissa. Kukaan ei ole täydellinen...