Marinaa (taas)

Selailin tässä töidentekotauolla (ehdinköhän tänä yönä nukkua yli neljä tuntia...?) vanhoja merkintöjäni ja sain vahvistusta näkemykselleni kuluneesta syksystä, joka on todellakin yksi elämäni vaikeimmista periodeista. Jos nyt saisin muuttaa ja päättää ajankulua, dellaisin ajan syyskuun puolivälistä tähän asti täysin. Kyseisen pätkän ilonaiheet ovat olleet minimaaliset, mutta töitä on ollut koko ajan liikaa, stressitaso ollut tapissa siitä asti, sairastelu ja kiirepaniikki estäneet liikkumisen ja yleinen väsymys suuren osan muusta hauskuudesta. Koko syksy on ollut kuin pölyinen, kuoppainen, rosoinen ja pimeä tunneli, jossa eteneminen on rämpimistä ja mätkähdyksia mahalleen kerran toisensa jälkeen. Peilistä katsoo valkoista valasta muistuttava, hyytelömäisesti eteenpäin hyllyvä olio, jonka pääkään ei tykkään liian vähäisestä treenistä.

Jouluun tuntuu olevan toisaalta vain hetki ja toisaalta ikuisuus. Jotenkin sinne asti pitäisi jaksaa rämpiä, tavata ystäviä, ostaa lahjoja ja olla iloisen solidaarinen. Näillä 3-4 tunnin yöunilla siihen ei oikein pysty. Viikonloppunakin on niin paljon töitä, että hirvittää. Iso dl on alkuviikosta, joten pitää puristaa vaan. Saapa nähdä, jaksanko vyöryä Enslavedin keikalle, edes. Jouluna todennäköisesti laahaudun nuhakuumeisena vanhempien luokse ja makaan reporankana pyhät. Stressi purkautuu omalla kohdallani usein joko migreeninä tai muuna sairastamisena. Toivottavasti tämän joulun saisi olla terveenä. Lomalla saisi näin urheiltuakin muun touhun vastapainoksi.

Takaisin töiden pariin. Pitää olla onnellinen, että on niitä töitä.