Omin jaloin

Ensin kuoriuduin uuteen maailmaan.
Hitaasti, ujosti, pelokkaasti.

Sitten opettelin kierimään, konttaamaan, ryöminään ja kävelemään.
Opin uutta, ahmin elämää, tunsin tuulen siipieni alla.

Isku kaatoi minut polvilleen.
Nousin silmä mustana ja olemus kuhmuisena ylös.
Jatkoin leuka pystyssä, ontuen.
Leimahdus.

Lensin pois.
Kuoriuduin, opettelin kierimään, kävelemään, juoksemaan.
Tunsin tuulen siipieni alla.
Paloin kirkkaalla liekillä.

Tuuli loppui.
Kävelin taas hiljaa.
Tie kapeni ja kapeni.
Leimahdus.

Aloin kävellä, ryömiä.
Tuuli vaihtoi puolta.
Tie kapeni taas.
Leimahdus.

Kävelin ja lepäsin.
Mieleni juoksi.
Kävelin.
Hyppäsin.

Jalkojeni alla olikin joustava maa.
Kävelin, juoksin, lensin, tanssin.
Tie oli kuitenkin kapea.
Se loppui.

Leimahdus.
Uusi tie on jossakin.
Sinne pitää kävellä ja juosta.
Tai ehkä lentää.

Palaa suurella liekillä.
Leimuta.
Aluksi hiljaa.