Onks ikää?

Aamun Hesarissa oli juttu niin monelle kolmikymppiselle ja nuoremmallekin kovin tutusta aiheesta - iästä ja pätevyydestä.

Miehen on näytettävä kypsältä ja naisen nuorelta -uutisanalyysissa kommentoidaan median suhtautumista Jyrki Kataisen ja Juttu Urpilaisen olemukseen, tekoihin, arvostukseen ja ikään. Monella duunipaikalla on sama ongelma - ilman mediahuomiota, tosin. Naisen nuorekkuusvaatimus on sinällään varsin kaksipiippuinen juttu: liika nuorekkuus on hempukkamaista ja liika arvokkuus tätimäistä = naispoliitikot tunnutaan edelleen jaottelevan tyttöihin ja täteihin.

Suuriin ikäluokkiin kuuluvat politiikan kommentaattorit Loka Laitisesta alkaen kokevat, että kaikki heitä nuoremmat ovat epäpäteviä. Kun teinipoika-Katainen tai pikkulikka-Urpiainen tekevätkin jotain "fiksua", hymistelevät sedät masujensa takana ja taputtavat reippaita lapsia päähän. Ikä ja "kokemus" ovat erityisesti politiikassa kivoja aseita, joita voi aina käyttää alentuvasti. Välillä tuntuu siltä, että politiikasta on tullut kenttä, jonka alueella reaalimaailmasta vieraantuneet setäihmiset yrittävät päteä.

Eduskunnan ahdistelukeskustelu on vain jäävuoren huippu: moni poliittisessa järjestössä, puolueessa tai opiskelijapoliittisessa toiminnassa mukana oleva/ollut (nuori) nainen on saanut kuulla nimenomaan sukupuoleensa liittyvää epäasiallista ja epäoleellista kommentointia ja vihjaillua. Nuoret miehet, varsinkin ajattelutavaltaan hieman erilaisemmat, saavat kuunnella reipasta pojittelua. Sitten ihmetellään, ettei nuoria kiinnosta politiikka. Niinpä. Kuka nyt jaksaisi kuunnella keski-ikäistä kapulakieltä, tekopirteää "yhteisellä asialla" oloa sekä omahyväistä hymistelyä omasta erinomaisuudesta. (Viimeinen lause lähes suora sitaatti työkaverin lapsen eduskuntavierailukommentista...)

Kun katsoo puolueita nykyisellään, voi todeta vain muutaman onnistuneen edes jotenkin imagonsa päivittämisessä. Itse en ole puoluepoliittisesti sitoutunut, joten kommenteista on turha etsiä poliittisia kallistumia...
- Keskustalaisuus on viime aikoina profiloitunut pikkuisen alatyylisen juoruilevasti ja yksityiselämävetoisesti; onkohan Seiskan kansipaikan osoitus urbaani-invaasiota täydentävästä nuorekkuudesta?
- Demarien nuorennusleikkaus lepää pitkälti Jutta Urpiaisen harteilla; puolueella olisi nuortakin voimaa, mutta missä se sitten on tositoimista?
- Vasemmistoliiton mediaseksikkyys tipahti monen mielestä nollaan räväkän ja näyttävän Suvi-Anne Siimeksen lähdettyä. Paavo Arhinmäen ärhentelyistä huolimatta harmaantuneen toverit tarvitsisivat joukkoihinsa nuorempaakin ainesta.
- Kristillisdemokraattienkin tulevaisuudelle on olennaista se, saadaanko toimintaa lisää nuoria. Mielenkiintoista nähdä, vetoaako puolue nuorempiin vakaumuksellisiin uskoviin.
- Perussuomalainen populismi vetoaa aina kansan syviin riveihin maaseudulla ja lähiöissä. Silti puolueen ongelma on sama kuin Veikko Vennamon aikoihin, se nousee ja kaatuu karismaattisen ja sanavalmiin johtajansa mukana. Mitä Timo Soinin jälkeen?
- Kokoomus ja Vihreät voidaan luokitella nuorennusleikkauksen onnistujiksi.
- Vihreiden imago on aina ollut ukkoutumaton, siksi heidän ongelmansa on enemmänkin ollut uskottavuuden puute.
- Kokoomuksen nuorennusleikkaus on onnistunut Jyrki Kataisen kautta ja Benkun tallin löydöillä - silti monen vanhemman puoluekannattajan mielestä Sauli Niinistö saisi nyt sieltä taustalta katsella vähän enemmän niiden nuorten perään. Miinusta Ilkka Kanervasta.
- RKP:n suurin huoli on kautta se historian ollut saman: kuinka saada nuori ruotsinkielinen polvi aktivoitumaan kielipuolueen kautta.

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista, byrokraattista jaanausta ja kallispalkkaista pätkätyötä. Se on etääntynyt tavallisen kansalaisen arjesta, Arkadianmäki on norsunlutorni, oma maailmansa, joka laitostaa nopeasti. Puhuvat päät eivät kiinnosta läpinäkyvää päätöksentekoa vaativaa kaikki-mulle-heti -sukupolvea.