Ratiritiralla

Osittaispitkä viikonloppu oli ja meni. Keskiviikosta sunnuntaiaamuun oli töitä ja vapautta, paljon loistavaa musiikkia, paljon tulevaisuuden legendoja, paljon vanhoja kamuja, jonkin verran uusia ystäviä, paljon univajetta ja monenlaisia yllätysmomentteja. Samalla tuli todistettua, että pitkää kilttiä kautta seuraa aina kunnon ratiritiralla yhtä varmasti kuin itku pitkää iloa.

Ratiritirallassa on se hyvä puoli, että silloin höpsötellään kohtuullisella maltilla eikä nousta puuhun laulamaan. Rairaissahan sinne puuhun silpataan vaikka korkkareissa, minihameessa ja verkkosukissa. Esimerkiksi. Tai sitten valkataan se kunniapaikalla oleva lipputanko, kun elämässä pitää olla haastetta.

Rallaa seuraa yleensä väsymys. Tämän hetken sää sopii tähän mainiosti. Kun ulkoilin Tervasaaressa ja katselin laivojen siirtymistä hentoon usvaan, teki mieli itsekin unen usvaan vaipua. Sinänsä huono homma, että työtä on vielä tälle illalle paljon. Pitänee siirtää tunnelmalliset My Dying Bride -levyt hetkeksi sivuun ja soittaa jotain pirteää, kuten Mokomaa.