Sosiaalinen hautausmaa

Rahattomuus, heinäkuu ja opiskelut ovat kamala yhdistelmä. Koko Suomi on lähtenyt jonnekin. Ainakin Helsingistä. Helsinkiin taas tulevat ne, joiden ei välttämättä pitäisi...

Kaikki pariutuneet kaverit ovat enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti mökillä keskellä metsää anoppien seurassa viettämässä ihanaa työteliästä aikaa (tekstareissa kysellään anopinhalstrausreseptejä ja apenrauhoitustaikoja,) ja kaikki perheelliset reissaavat jukujukupuuhamaita tai haluavat tulla viikoksi pikku yksiööni käydäkseen Korkeasaaressa ja Lintsillä. (Tiedoksi: viisihenkinen perhe EI mahdu viikoksi kesällä kotona töitä ja tutkimusta tekevän kalliolaiseen yksiöön. Tämä tutkimustyöläinen ei myöskään innostu ajatuksesta, että hän vahtisi kaikki illat kolmea kuritonta alle viisivuotiasta, jotta vanhemmat pääsisivät tuulettumaan. Hän nimittäin tekee töitä. Ihan oikeasti.)

Kaikki lomalliset ja rahalliset sinkkufrendit ovat lomailemassa Bulgariassa (sanakirja hukassa), Budapestissa (kahvilassa kahvilaan!), Roomassa (lisää raunioita!) tai Porissa (vielä hetken rauhallista...). Ne muut rahattomat sinkkufrendit opiskelevat joko kotona tai mökillä (paniikki ja innoitus eivät kulje samaan tahtiin), ovat töissä (tekevät omien duunien lisäksi puolentoista muun työt) ja kaikki muut vain jossain väärässä paikassa. Voi valivalivaa...

Kun itse istuu kotona koneen ääressä ja saa päähänsä illalla puoli kasilta, että olisi kiva mennä juomaan pari lasia viiniä puistoon, joutuu toteamaan tilanteen hankaluuden. Neiti B on vapaaehtoisena avioliittoleirillä, neiti H vesihiihtää Pohjanmaalla, herra ja rouva U ovat Irlannissa, herra K on huviveneellä Espoossa, herra F:n maksa poksahti jo viime viikolla, neiti Z on Turussa, neiti R treffeillä, herra J keikkuu keskustassa ja herra G tekee tutkimustaan tunnollisesti. Kaikki muut ovat niin kaukana, että spontaani tapaaminen olisi pitänyt sopia epäspontaanista jo ajat sitten. Siksipä sitä sitten vain huokaa, kumartuu koneen puoleen ja korkkaa purkillisen appelsiinimehua sekä kiroaa sitä, ettei jaksanut mennä spinningiin. Nyt kun ei jaksa lähteä kävelylle tai rauhalliselle iltapyöräilylle, jota normaalisti harrastaa varsin myöhäänkin.

Oikeastaan tämän kesän seuranpuute muistuttaa lapsuuden kesiä, jolloin kaikki kaverit olivat aina mökillä. Meillä ei mökkiä silloinkaan ollut, joten kesät kuluivat siskon kanssa ja yksin sekä periodisesti jonkun kaverin kanssa. Silloin sai tosin muuttaa puuhun kirjojen kanssa, mikä nytkin olisi ihanaa, mutta mahdotonta. Nykyahteri ei istu koivunoksalle yhtä hyvin kuin ala-asteaikojen pikkupeppu. Poliisisetäkin saattaisi puuttua asiaan, jos silppaisin lahoon puukääkkään läppäri toisessa ja kirja toisessa kainalossa.

Paras palata taas käännösten ihmeelliseen maailmaan. Nyt viikonloppuna puistoistunta onnistunee yhdessä siskon kanssa, kenenkäs muun. :)