Suloisaa

Minulla on ollut hurjan suloisa päivä tänään. Olo on ollut jotenkin kukertavan kaivertavan kaihoisa ja haikean iloinen. Kenties kaikki on melankolisen vesisateen syytä?

Palasin eilen illalla pieneltä ystävä- ja sukukierrokselta lännestä. Tuli tavattua rakkaita ihmisiä, nautittua auringosta ja siedettyä sadetta. Samalla muisti taas, että tärkeintä on yhdessäolo, ei prameat puitteet tai kalliit huvit. Istuin leppeänä iltana lapsuuskodin terassilla iso teemuki kädessä ja vanha aikakauslehti sylissä kuunnellen äidin ja isän hiljaista puhetta ja katsellen laskevaa aurinkoa. Kävelin ystävän seurassa kuraista hiekkatietä jaettu limsatölkki kädessä tärkeistä asioista puhuen. Istuin väkirikkaassa junassa keskellä meluavaa ihmispaljoutta ja ihailin kauniita maisemia.

Minun pitäisi ehtiä ja jaksaa tehdä niin paljon enemmän. Opiskelu tökkii, vanhoja kamoja pitäisi lajitella ja tuttuja tavata. Silti haluan tehdä asiat omalla tyylilläni. Siksi olikin niin ihanaa herätä tänään sateen rauhalliseen ropinaan, lukea lehti rauhassa, kirjoittaa sähköpostia ja lähteä kaupungille hakemaan jotain hyvää ruokaa. Palasin sushirasia ja mansikkalitra kainalossa kotiin, nautin possuttelulounaani ja tein töitä
saaden jotain aikaankin.

Kun nyt illalla huiskin kuntosalilla raskailla painoilla, tunsin hien valuvan kasvoja pitkin ja nautin. Kun hoipuin kotiin leivontatarvikkeita kaupasta laahaten varmasti kulmakunnan karmeimpaa kassialmaakin levahtaneempana, tunsin oloni raukean ihanaksi.

Vaikka kohta pitäisi mennä nukkumaan, mieli tekisi fillaroimaan. Ulkona on niin uskomattoman upea ilta: taivaan väri on täydellinen, laskeva aurinko värjää vielä viimeisiä ikkunoita. Syyskesän täyteläinen värimaailma alkaa hiipiä nurkissa.

Huomenna pitää fillaroida menrenrantaan, kääntää kasvot tuuleen ja tuulettaa ajatukset tulevaan. Jospa se veisi haikeuden jonnekin kauas.

Kirjoitettaessa soi Mustan Kuun Lapset: Kauniinhauta