Yep...

Kännykkä suurin piirtein hehkui kuumuuttaan puhelun jäljiltä. Ystäväni potee kovan luokan sinkkuahdistusta ja soitti iltapäivällä megapuhelun. Hän ei ole yksin pulmansa kanssa. Hän on fiksu ja kaunis nainen, jolle on kova paikka huomata, että 35-vuotiaana on kahdesti avoeronnut, yksin, vuokralla asuva ja lapseton. "Kaikki" hänen ystävänsä pitävät häntä luuserina, hän kuolee yksin ja unohdettuna ja alkaa kasvaa hometta. Duunikin varmaan menee, koska kyllä se kertoo jotain, jos ei kenellekään kelpaa. On niin kurja mennä häihin ja sukutapaamisiin, kun ei ole miestä. Biologinen kello tikittää. Aamiaisen syöminen yksin on tylsää. Baarireissuista tulee vain paha mieli, kun varatut miehet yrittävät vogotella ja pelimiehet vonkaavat pesää.

Saattaa kuulostaa itsesääliltä tai naurettavalta, mutta nostaa palan kurkkuun siinä vaiheessa, kun tietää toisen olevan tosissaan. Ystäväni itki oikein tosissaan, niin tosissaan, että minäkin aloin pohtia pakokauhun tarttuvan. "Mä saan aina kuulla olevani nirso, jos mä yritän puhua mun naimisissa oleville kavereilleni tästä ongelmastani. Mitä nirsoutta siinä on, että haluaa ihmissuhteensa kestävän?"

Nirso ja epäluuloinen? No, sama vika Rahikaisella... Juu-u, minä olen pari vuotta nuorempi, vakaasti muutamaa seurustelussuhdetta lukuunottamatta yksineläjänä pysynyt, vuokralla asuva, onneksi lapseton, yksinkulkemiseen tottunut, epävakaassa työsuhteessa ja biologisen kellon tikityksiä ei kuulu. Tuli oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnolla mieleen, että missä vaiheessa oma elämäntilanne alkaa ahdistaa samalla tavalla. Sen verran salakavalasti sitä on romantikko, että toivoisi elämässään olevan jonkun ihanan ihmisen. Yksineloon tottuneena on toisaalta jo rutiiniensa ja rauhansa orja. Siksi tulee kovasti pohdittua ja jännitettyä, että mitä viikonlopun seikkailuista seuraa. Pessimisti ei pety -aatteen mukaan tuskin mitään... :/

Mutta ystäväni varalle minulla on suunnitelma! En harrasta ystävieni naittamista, mutta kaverin veli on ollut vapailla markkinoilla vuoden verran ja Tuskassa jutteli, että olisi kiva saada elämäänsä muuta kuin työtä. Hän olisi pari vuotta vanhempi kuin ystävättäreni ja kenties pikkuisen liian rock hänen makuunsa ulkoisesti, mutta herralla on sydän kultaa - kuten ystävättärelläni, jonka pitäisi saada kirjahyllynsä kiinni seinään. Minä lupasin auttaa ja fiksailin tänään kaverin veljeä avuksi (ovat tavanneet aiemmin, pari vuotta sitten), mies kun sattuu asumaan samassa korttelissa. Aina kannattaa yrittää. Luvassa on ainakin hauska juttutuokio, jos ei muuta. Sekin piristää kummasti. :)