Yö on hellä feat. Kirpaisu ja Irvistys

Syyskesällä pitää olla baarissa aamuyöhön asti ihan vain sen vuoksi, että saa kävellä kotiin katsellen auringonnousun punerrusta ja voi tuntea syyskesän lempeän yön. Viime yö oli juuri oikeanlainen: kesässä saattoi jo tuntea syksyisen häivähdyksen, värien tummumisen.

Kun sitä kävelee Kaisaniemestä kohti aamun valossa hohtavaa Kallion kirkkoa, iskee kesän kauneus todellakin tajuntaan. Tekisi mieli lähteä talsimaan Töölönlahden rannalle, mutta aamuyöstä se on todella huono ajatus. Sitä tyytyy vain puolinaiseen unelmointiin samalla, kun napsuttelee tehokkaasti kotia kohti ympäristöään skannaillen.

Olin ulkona sielunsiskoni kanssa. Aloitimme illan isommassa ystäväparvessa: nauru raikasi ja juttua piisasi. Jatkoimme iltaa suurten kysymysten ja kaikenlaisen muun pölinän parissa. Linnunmaitomaisen hellään yöhön kietoutuivat kuin luonnostaan Kirpaisu ja Irvistys, niin teorian kuin empiriankin tasolla.

Istuimme tutun baarin tutulla terassilla. Ympärillä pyöri ihmisiä joka lähtöön. Paljon tuttuja, paljon tutunnäköisin, paljon outoja. Ensimmäisen Kirpaisun nähdessään herää tarkkailemaan ympäristöään uusin silmin ja alkaa kehittää silmiä selkäänsä samalla kun rakentaa tyyntä ilmettä kasvoilleen; ensimmäinen Irvistys saa pohtimaan pöydän alle konttaamista, lehden nostamista kasvojen eteen tai vain pään kääntämistä oikealla hetkellä.

Jokaisella meistä on Irvistyksensä. Hän on rasittava tyyppi, joka on yritellyt kaikkea lipevää viimeisen vuoden. Hän on naapuri, joka vonkaa kännissä. Hän on Saku Sammakko, jota on tullut snogailtua joskus huppelissa ja sitten tullut huomanneeksi, että prinssin sijasta sammakko muuttui rupikonnaksi. Hän on yhden yön ritari, jonka luota on joskus herätty joko housut jalassa tai ilman housuja - ja edelleen kaduttaa. Irvistys on ex, jossa on jotain ongelmallista. Irvistys on vanha ystävä, jonka kanssa sukset ovat menneet ristiin. Irvistys muistuttaa, että maailmassa on paljon myös ei-niin-kivoja ihmisiä - ja että sitä tulee joskus tehtyä itsekin monenlaista tyhmää.

Kirpaisu on monisyisempi asia. Kirpaisu on ihminen, jota on ihaillut kaukaa jo kauan. Kirpaisu on valomerkkisuudelma, jonka olisi halunnut kestävän pidempään. Kirpaisu on yhteinen yö siveästi vaatteet päällä tai vähemmän siveästi vaatteitta 80 senttiä leveässä sängyssä ja epävarmuus toisen kiinnostuksesta. Kirpaisu voi olla myös ex, jonka ei haluaisi olevan ex. Kirpaisu on joku ihana ihminen (omasta mielestä väärän) ihmisen seurassa. Kirpaisu voi olla myös se, kun näkee kahden ihmisen lähtevän yhdessä baarista, se pieni mahdollisuus onnelllisesta lopusta.

Kirpaisussa ja Irvistyksessä on vastakkaiset mahdolliset seuraukset. Irvistys saa muistamaan sen, että järki on syytä pitää päässä - Kirpaisu taas saattaa aikaansaada toimintaa, josta on myöhemmin seurauksena Irvistys.

Me näimme viisi Irvistystä, yhden Kirpaisun ja kasan limoja. Onneksi emme enempää. Sitä yhtä Kirpaisua yritin kääntää koko kotimatkan mielessäni Irvistykseksi siinä onnistumatta. Yön hellyyteen kuuluu aina myös terävä ja haavoittava reuna, joka kaikesta huolimatta irvistää.

Kirjoitettaessa soi Leonard Cohen: Everybody knows