Ensimmäinen kuukausi limuviinaholokaustia on takana ja tulokset ovat maltillisen positiivisia. Mutta tosiasia on se, että norminpurussa on vasta raapaistu kevyesti pintaa ja työtä on vielä reilusti jäljellä.
Esimerkiksi Helsingin Sanomien uutisartikkelissa haastateltiin virolaisia Veikoa ja Tarmoa, jotka trokaavat pääkaupunkiseudulla Latviasta kärrättyä alkoholia janoisimmille yön kähmyssä taivaltajille. Yksilönvapauksien perusteeton rajoittaminen luo taloudelliset kannustimet pimeiden markkinoiden syntymiseksi? Kuka olisi uskonut? Toivotan Veikolle ja Tarmolle mitä parhainta menestystä liike-elämässä, heidän työnsä osaltaan vapauttaa suomalaisia keskushallinnon kahleista, asiakas kerrallaan.
Monissa maissa, joissa ihmiset eivät vapaaehtoisesti anna poliitikkojen kääriä sieluaan piikkilankaan, olisi tällaisen sääntelyn ehdottaminenkin poliittinen itsemurha. Suomessa lisärajoituksien vaatiminen vain sementoi politbyroon pyrkyreiden aseman puoluekoneistonsa turvaamissa ja poliittisin perustein jaetuissa viroissa, kuten THL:n ja muiden raittiusseurojen kohdalla on jo nähty.
Alkoholipolitiikassa, ja monessa muussa asiassa, meidän suomalaisten pitäisi kuunnella enemmän sitä sisäisen vapaudenkaipuumme ääntä, jonka niin moni on onnistunut kahlitsemaan alitajuntansa itävaltalaiseen kellariin. Jokaisessa meissä asuu vapausaatetta rakastava liberaali, joka yleensä päästetään kahleista vasta Suomesta poistuessa.
Me suomalaiset olemme loppujen lopuksi aika vinkeitä otuksia. Olemme kansaivälisiä ja matkustelemme paljon ympäri maailmaa etsimässä uusia kokemuksia ja avartamassa maailmankuvaamme. Kantakapakassa, illanistujaisissa, kahvipöydissä ja nettipalstoilla ylistämme, aivan aiheellisesti, kuinka hienoa on käydä ulkomailla katsomassa eri kulttuureita. Samalla manaamme, kuinka kotona kaikki on kiellettyä eikä mitään saa tehdä kysymättä erikseen lupaa virkamieheltä. Tästä huolimatta suomalainen äänestää eduskuntavaaleissa kerta toisensa jälkeen valtaan niitä samoja vanhoja ehdokkaita ja puolueita, jotka ovat kuohineet tämän kansan vapauksistaan.
Ulkomailla käydessä me nautimme ympäri vuorokauden auki olevien katukeittiöiden ruoista ja toiset punaisten lyhtyjen alueen tarjonnasta. Yökerhossa meni aamukahdeksaan ja oli niin perkuleen hauskaa kerrankin irroitella kunnolla. Aurinkorannalla tarjoilija toi limua rantatuoliin asti ja bissen tai jäätelön sai kylmälaukun kanssa kiertävältä myyjältä. Lähikaupassa hinnat olivat kohtuulliset ja illallisviinitkin sai lähikaupasta. Kyllä kelpasi rentoutua ja lapsetkin tykkäsivät olla. Tippiäkin ostovoimaköyhä suomalainen antaa aivan mielellään, kun palvelu on hyvää ja hinnat kohtuulliset. Käytiin paikallisella viinitilalla, panimolla tai tislaamolla ja pitihän sieltä ostaa tuliaisiksi jotain sellaista, mitä ei Alkosta saa. Oli siellä kyllä helvetin hienoa, ei ollenkaan niin tiukkapipoista kuin Suomessa.
Hotellissa tosin ei ollut hissiä, naapurissa mesottiin sunnuntaiaamulle asti, sille ihanalle paratiisisaarelle noustiin hyppäämällä vyötäröä myöten rantaveteen rinkka pään päällä, ja muutenkin asiat tehtiin eri tavalla kuin kotona. Yhtenä päivänä oli vatsa vähän sekaisin ja basaarista kesämökille ostetut kahden euron sandaalit hajosivat jo ennen elokuuta. Taksikuskin tai basaarimyyjän kanssa tinkiminen oli aluksi vähän vaivaannuttavaa, mutta markkinahintoihin pääsi kiinni parissa päivässä ja huonoille tarjouksille oppi nopeasti sanomaan ei. Sitä oli vähän niin kuin oman nokkeluutensa varassa ja tunsi itsensä kerrankin aikuiseksi.
Niin, lomakaupungissa oli myös karnevaalit, joissa soitto- ja tanssiryhmät kiersivät kaupunkia myöhään yöhön ja muutenkin elävästä musiikista saatiin nauttia iltaisin hotellin, rantabaarin tai bulevardin terasseilla istuessa. Monisatavuotisen kaupungin arkkitehtuuria olisi jaksanut katsella toisenkin viikon, kun vanha kaupunki kohtasi lasiset pilvenpiirtäjät tavalla, joka saisi kotimaan museo- ja kaavoitusviranomaiset laskemaan alleen. Värikkäissä lähiöissä käytiin katsomassa vapaana kukkivaa taidetta, katukauppiaita, ravintoloita ja muita kaupunginosalle leimallisia erikoisuuksia, sekä tietysti paikallisten ihmisten elämänmenoa. Eläkkeellä sitten muutetaan sinne nauttimaan elämästä, oli se niin jumalattoman rento ja hieno paikka, ette kuule uskokaan.
Näitä lomatarinoita suomalaiset kertovat satojatuhansia joka vuosi. Kotimaan kamaralle jälleen astuessaan liian monelle suomalaiselle kuitenkin tapahtuu jotain. Elämisen ja yrittämisen vapaudesta, monipuolisesta arkkitehtuurista, kohtuullisista hinnoista ja elävästä kulttuurista nauttinut suomalainen muuttuu sääntelyä, holhousta, verotusta ja kiusaamista rakastavaksi sadomasokistiksi, jolle kieltäminen, rajoittaminen ja pakottaminen ovatkin elämää ohjaavia jakamattomia arvoja. Voi katsos tulla ripuli, humala, maksakirroosi, nälänähätä, konkurssi tai ydinsota, jos kotimaassa saisi toteuttaa yksilönvapauksiaan tavalla, joka ulkomailla nosti onnenkyyneleet silmiin.
Tästä kaikesta me äänioikeutetut saamme kiittää vain itseämme. Olemme äänestyskäyttäytymisellämme synnyttäneet hirvittävän määrän tarpeettomia sääntöjä, joiden myötä vastuu omilla aivoilla ajattelusta ja normaalista sosiaalisesta kanssakäymisestä on ulkoistettu poliitikoille ja virkamiehille. Meidät on säikytelty pelkäämään yksilönvapauksia neuroottisesti vaikka ulkomailla käydessämme nautimme siitä, ettei meitä olla pitämässä jatkuvasti kädestä.
Ennustin viime eduskuntavaalien paljon heikompaa norminpurkukehitystä, mutta ilahduttavasti kaupan aukioloaikojen ja alkoholilain suhteen hallitus on lunastanut pitkän liudan lupauksia. Kerrankin on ollut kivaa olla edes hieman väärässä. Mutta tämä norminpurkutalkoot ovat vasta alussa ja miljoonat suomalaiset odottavat edelleen vapautusta kahleistaan.
Tietysti joku hairahtuu polulta, tekee hölmöyksiä tai esimerkiksi kehittää itselleen tuhoisan addiktion. Se on ikävä kyllä vapauden hinta, aivan samoin kuin vuolentaa opetteleva lapsi viiltää varmasti jossain vaiheessa sormeensa, kalastamaan opetteleva oppii nopeasti irroittamaan koukun nahastaan ja laskettelun harrastajalla saattaa joskus käydä polvilumpio pois paikoiltaan.
Nämä tapaukset ovat valitettavia, mutta osa oppii virheistään ja heitä, jotka eivät opi, tulee tietysti auttaa, jos he apua tarvitsevat. Vähemmistön aiheuttamat ongelmat eivät kuitenkaan voi tällä tavalla toimia perusteena valtavan enemmistön yksilönvapauksien rajoittamiselle.
Vaikka alkoholilain muutos oli ihan kiva juttu, niin se oli silti pientä näpertelyä siihen nähden, kuinka paljon työtä on vielä jäljellä niin alkoholilaissa kuin niin monella muullakin yhteiskuntamme osa-alueella. Esimerkiksi elintarvikkeita myyvän liikkeen tulisi voida myydä mitä tahansa alkoholituotteita haluavat. Anniskelu- ja myyntiajat tulisi poistaa niin kaupoilta kuin ravintoloiltakin, Alko pitäisi lakkauttaa, ja kotona pitäisi saada tehdä omaan käyttöön juuri sellaista alkoholia kuin haluaa. Työmarkkinapolitiikkaan, verotukseen, laillistettuihin kartelleihin ja niin moneen muuhun asiaan ei lyhyellä videolla edes ehdi pureutua.
Oli miten oli, suomalaiset elävät maltillisesta alkoholilain vapautuksesta huolimatta tiukasti säännellyssä työleirissä. Nämä olut-gulagien aidat on kaadettava ja aikuisia ihmisiä on Suomessakin alettava kohtelemaan aikuisina, täysivaltaisina oman onnensa seppinä.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005525899.html
https://blogbook.fi/helenaeronen/alkoholipolitiikan-taustapirut/
