Epätodellista

... ja tiskit tiskattu, melkein tuntihan siinä meni. Kaikki kolme poitsua ehtivät viivähtää parituntisen, jona aikana syötiin hyvin. Oli kiva nähdä kaikki yhtäaikaa, ja taisivat viihtyä keskenäänkin. Osin tapaaminen järjestyi niin hienosti sen vuoksi, että esikoinen hankki alkuvuodesta auton, jolla kuskasi koko köörin tänne.

Loppuilta on huomiseen ja työviikkoon valmistautumista. Eipä taida viitsiä kaivaa neulettakaan esille, ehtiihän sitä työtauoilla työstää pari puikollista. Telkusta tulee pelkkää höpöä, joten taisi tulla aikainen nukkumaanmeno.

Harmaankalseaa koko viikonloppu, sää nimittäin. Eiliseksi suunniteltu palstalla käynti meni puihin kylmyyden vuoksi, joten pitänee piipahtaa siellä viikolla. Lapiota nimittäin tarvitsisi uuden maan kääntöön.

... ei viikonlopussa sinällään mitään merkillistä, pelkkä viikonloppu on se juttu. Ajatus iskee tajuntaan työpäivän viimeisen tunnin lopulla, ja sen tajuaa vasta kotimatkalla: vasta monen päivän jälkeen takaisin (ei niitä ole kuin kaksi kokonaista päivää)!

Sinänsä onnetonta, ettei ole yksin tässä sopassa, kaikki työkaverit lilluvat samassa liemessä. Kun edes saisi palkanlisää tästä rääkistä, vaan ei. Työtämmehän tämä vain on, kuten esinaiseni ystävällisen päättäväisesti ilmaisi kun puolileikillään mainitsin raskaan työn lisästä.

Niin tai näin. Ihanata on viikonloppu. Lauantaina vanhuksien tykö, ja sunnuntaina omat tenavat tulevat tämän vanhuksen tykö. Risaista, mutta ehkä sen kestää. Varsinkin, kun omien lasten tulon varmuus on aina yhtä epävarmaa.

... ja mäntiltä tuntuu. Aattoilta meni ikkunarempan jälkiä laitellen. Siistiä oli, sillä paappa oli lakaissut lattiat tosi tarkkaan; kuitenkin pyyhintää ja kamojen roudausta takaisin riitti koko illaksi. Ikään kuin eivät viikon työpaineet olisi väsyttäneet riittävästi, nyt simahdin totaalisesti.

Lisäksi perinteinen vappumasennus... (sama kuin juhannus- ja uusivuosimasis). Mielentila liittyy ihmisiin, tai lähinnä niiden puuttumiseen. Tänä aamuna siivouksen jatkuessa, tuli pohdittua asiaa oikein perusteellisesti. Voiko olla niin, että allekirjoittanut olisi niin kurja tyyppi, että kukaan ei pärjää meikän kanssa määräänsä kauempaa?

Pitkän avio- ja nelivuotisen avoliiton lisäksi lyhyitä ja irtosellaisia on näihin vuosikymmeniin mahtunut. Ei kai ole tarkoitus, että osa ihmiskunnasta on tarkoitettu ns. viihdyttäjän rooliin? Jos näin on, kieltäydyn kyllä kunniasta ja vetäydyn luostariin. Näitä pähkäilin, enkä tullut yhtään viisaammaksi.

... onhan sitä. Alkuviikko oli pahimmista pahinta, mitä työasioihin tulee. Pudonneiden puheluiden määrää ei uskalla edes ajatella, liikkunee kolmenumeroisissa luvuissa per päivä. Ja, näkyy kannusteissa so. niiden puuttumisena. Jälleen kerran.

Pluspuolelle tulee ehdottomasti se, että tiistaiaamu oli särytön - kipu tosin alkoi ennen puoltapäivää. Keskiviikko oli kokonaan särytön, mitä nyt iltayöstä, työreissusta palatessa, alkoi silkkaa väsymystä tuta jälleen. Tänään taas, päivä on ollut täysin pääkivuton! Uskomatonta!

Jos näin jatkuu, ehkä elämä alkaa jälleen voittaa ja vanheneminen hidastuu edes vähän. Nimittäin, viime seitsemän viikkoa on tuntunut siltä, että vanhentuminen on ottanut ison harppauksen huonoon suuntaan. Myös silmäkulmien välinen jälki, loiva rypynnäköinen, on aiempaa syvempi.

... päivä kerrallaan, ajattelematta eilisiä tai huomisia. Siihen ken kykenee, on luultavasti melkoisen tasapainoinen ihminen. Nykypäivänä luultavimmin sellainen harvinaisuus, että voisi pistää vitriiniin töllisteltäväksi. Toki agraarikaudellakin on tulevaa mietitty tyyliin "kuinka selvitä talvesta jos sato menee". Nykyihmisen huolenaiheet ovat huomattavasti erilaiset, ei niin elämän perusasioihin liittyviä.

Itse koin onnistumisen iloa tänään, kun sain paperille mökkeröiseni pohjapiirustuksen. Se vain tuli, yhdellä parituntisella istunnolla, aurinkoisella seinustalla piirrellen. Piipusta se lähti, ja vähä vähältä kehi ympärilleen kaikki tarvittavat elementit, jotka jopa mahtuivat kuvitteellisen tonttini tehoneliöihin.

Muutoin vkl on mennyt viime viikosta toipumiseen. Pahin ei ole vielä ohi, vaan useita viikkoja mennee lakkojen vaikutuksia selvitellessä. Viikko oli kyllä siinä mielessä antoisa, että sain käyttää täysillä osaamistani, mikä taasen vaikutti kuin potku takalistoon eli lisäsi työskentelymotivaatiota. Yllättävää. Jos pää olisi ollut kunnossa, olisin saattanut ehkä jopa nauttia moisesta työpaineesta.

... työrintamalla nimittäin. Lakkojen vaikutukset tulevat tuntumaan vielä muutaman viikon meidän pisteessämmme. Ruikutusta, valitusta, reklamaatiota. Kun vain jaksaisi alkaa työnhakurumbaa, ryhtyisin siihen. Muistissa on kuitenkin hyvin elävänä kaksi viimeisintä, jolloin lähettelin vaille kolmesataa hakemusta ja pääsin n. puoleenkymmeneen haastatteluun. Ei hassumpaa tämänikäiseltä.

Enää ei jaksa. On vain koetettava uskoa tulevaisuuteen, ja että siellä häämöttää se kuuluisa valo tunnelin päässä. Vielä ei näy tuikahdustakaan, päinvastoin. Kesälomaan on enää kolme kuukautta, se häämöttää varmasti. Valoa tuottaa myös viljelykauden alkaminen.

Päästä kun vielä pääsisin eroon, ei olisi huolen häivää. Tai, pääni vielä pitäisin, vaan sitä häiriköivää särkyä en ikävöisi vaikka heti minut jättäisi. Paraikaakin sanoo tumps-tumps vasemman otsalohkon yläosassa. Aamupäivällä on nautittava yksi nappi, jotta selviää työhärdellistä, muutoin koetan sinnitellä ilman.

Aamulla salille, ja takaisin kotiin vällyihin. Päivä on mennyt vähän samaa rataa; juuri heräsin kahden tunnin päikkäreiltä. Ylhäältä on tullut niin jäätävän kylmää tihkusadetta, ettei esim. fillarointia ole voinut ajatella, ja toisekseen, ovathan säädötkin vielä tekemättä.

Viikonloppu edessä, kalenteri tyhjänä. JOS viitsisi, voisi käydä viljelyksillä, sillä lähiviikkojen aikana on edessä kamojen roudaus tänne. Luovun paljon iloa tuottaneista plänteistäni, ja jotain sinne istuttamistani siirrän väliaikaisesti tänne, johon olen saanut luvan kääntää ainakin puolen aaria maata, aivan tuohon näköetäisyydelle.

Hienolta tuntuu. Kuukauden sisällä maankääntö, salaattien yms. istutus ja siitä alkaa vuoden paras ohjelma-aika. Myös pähkäilen edelleen talon / tontin kanssa. Mökkejä ei ole myynnissä, ja luulenpa että uuden rakentamisen kalleus voi tyrmätä hankkeen. Tontti olisi kyllä tiedossa...

... päänsäryn vuoksi. Viime yönä nukuin 10h, sillä maanantai oli tuskien päivä. Sama jatkuu edelleen, ja enää ei uskalla ottaa särkylääkettäkään. Aloitin histamiinikuurin, sillä röntgenkuviin perustuvan ajatusmallini mukaan tämä voisi olla yliherkkyyttäkin.

Fysioterapiaan varasin aikoja, ja pääsen vasta viikon kuluttua ensimmäiselle. Tt-lääkärin mukaan niska-hartiaseutu olisi täysin jumissa, itse en ole tunnistanut mitään jumittumista. Arrgggh. Ihminen on aika avuton, jos oireilee eikä oireiden aiheuttaja selviä. Kummallisinta tässä on se, että särky alkoi tasan yht'äkkiä tasan viisi viikkoa sitten.

En tiedä. Kovin terveenä sitä on tähän mennessä saanut olla, ja terveen paperithan minulla on kaikista tutkimuksista, hyvä niin. Onneksi on kevät, ja kaikkea muutakin ajatuksissa, joten ei takuulla tule tähän jämähdettyä.

Tuli vähän oltua ulkoilmassa tänään, ja siksi loiva viluntunne. Aamupäivästä ruopsuttelin pihamaata, kunnes kaikki silmuiset kasvit olivat näkyvillä. Toivottavasti eivät tästä käsittelystä kärsineet.

Lounaan jälkeen tsekkasin uutta pyörääni (hankittu pari viikkoa sitten), ajatuksena lähteä testaamaan säätöjä. Valmisteluun meni jo tunti, ja sinä aikana ehti peruskylmä jäseniin. Itse testireissuun käytin tunnin verran, ja harmittelin kun en ollut löytänyt mistään kuusioavainnippuani, sillä ohjausta sekä satulan sijaintia on ehdottomasti säädettävä. Muutoin edessä on viimekesäinen vaiva eli kyynärvarren kiputila.

Vaihteet ovat opettelun takana, ennen kuin vaihtaminen sujuu ilman ajatusta. Nyt onnistuin pudottamaan ketjut, ja onneksi niiden takaisinnosto oli yksinkertainen toimenpide. Reissu oli muutoin hyvin antoisa: kohtasin alkuasukkaan, jolta tiedustelin paikallista tonttitarjontaa. Vartti meni tietojen saantiin, ja kevyissä fillarivermeissä alkoi tuntua viileältä.

Taidan kuumentaa glögin, jotta ytimeen iskenyt kylmyys väistyisi.

... ja ajatustensa kanssa askarointia. Kun on hiljaista, so. ei ole päällä mikään äänitoosa, voi hyvin keskustella itsensä kanssa. Ja tietysti ajatuksissaan myös läheistensä kanssa. Voi laukoa kaikki kielteiset asiat ilman että kukaan pahoittaa mieltään. Tiedä sitten, vapauttaako se omaa mieltä tai tuoko kevennystä?

Onhan kuitenkin parempi näin, kuin sanella ne päin näköä kyseisille henkilöille. Joita tosin näen varsin harvoin, sosieteetti kun on edelleen aika etäällä arkipäivästäni. Ei pitäisi näin hyvin viihtyä itsekseen? Onneksi eivät sentään painosta tai ole huolissaan höperöitymisestäni.

Tänään hoksasin toisen eturenkaan olevan lähes tyhjän. Ajoin lähihuoltsikalle ja pyysin josko joku tsekkaisi paineet (yksi inhokeistani), ja huoltopuolen mies lupasi tulla kohtapuoliin. Odottelin autossa sanaristikkoa täytellen, kunnes tajusin puoli tuntia kuluneen ilman mainittavaa tulosta. Kipaisin uudelleen sisälle, ja kahvilatäti pirautti puhelimellaan, jolloin paikalle kömpikin pahantuulisen oloinen, sama miekkonen. Rengas ilmattiin muutamassa sekunnissa.