Epätodellista

... ja sitten 3 viikon rauha. En odota lomalta kummempaa, kuin että voi olla ja elää ilman aikatauluja ja kellonaikoja. Joitain hajanaisia ajatuksenpoikasia, jotka kaikki liittyvät ystäväni huusholliin, jossa kyllä tekemistä piisaisi vaikka vuoden jokaiselle 365 päivälle. Meillä on loma todennäköisesti yhtä aikaa, joten toivottavasti pääsen vähän jeesailemaan.

Juhannus meni kohtalaisesti, lue: ei huonosti muttei järisyttävän hyvinkään. Tai no, tiedän olevani nipo sen vuoksi että aaton mahtava aurinkosää jäi tyyten väliin. Me kun pistimme edellämainittua huushollia kuntoon klo 16 asti, jolloin olin jo niin puhki ettei juuri sanaa irronnut. Toki olin täysin valmistautunut hommaan, mutta jotenkin siinä uuvahti. Virkoamisessa meni pari tuntia, eli onneksi tanssilavalle lähtiessä moodi oli jo ihan ok.

Muu juhannukseen liittyvä olikin sitten super. Meillä oli ihan hauskaa ruokaa laitellessa ja siitä nauttiessa. Sään kylmettyä niin totaalisesti ulkoilu jäi vähäiseksi, muutama koiralenkitys vain. Su innostuttiin hyvän illallisen päätteeksi pelaamaan pingistä, jossa ollaan melko mestareita. Illallisviini alkoi kuplia yli, joten mentiin hetkeksi ulos istuttelemaan kasveja. Yö menikin taas valvoessa: ilmiö joka toistuu joka su-ma.

... eli ensimmäinen kesälomaviikko pidetty. Tosin sain kuntsalla kuulla, että Kela tukee tämänkin viikon, joten nyt on neuvoteltava työnantajan kanssa miten asia hoidetaan. Meikä on sen verran tietämätön/outo näiden tukiasioiden kanssa, että olihan tämä odotettavissa. Muutoin kuntsaviikko meni kuten olin ennakoinut: viime jaksolla asetetut tavoitteet menivät miinukselle kipuklinikalta saamieni nappien vuoksi. Peruskunto kyllä nousi, mutta "väärin" menetelmin.

Viikko oli oikein mukava, ryhmäläisiä kiva nähdä ja autokin pelitti mennen tullen. Kotona olen ollut viimeksi puolitoista viikkoa sitten, sillä lähdin pe töistä suoraan ystäväni luo ja kuntsalta palasin sinne. Ja tänä aamuna oli jotenkin erityisen nautinnollisen ihana herätä toisen yhtä lämpimän ihmisen vierestä :) Unesta vasta tajuihinsa tuleva ihminen kun on viattomimmillaan ja omimmillaan...

Nelipäiväinen työviikko ja juhannus. Jos sää suosii, pääsemme jälleen kunnan ulkolavalle tansseihin, vkl treenattiin pitkästä aikaa ihan pikkuisen. Saatiin myös yhtä ja toista aikaan; minä keittelin kuusenkerkkäsiirappeja, ja siinä samalla innostin ystävääni käymään köökin laatikostojen kimppuun. Inventoimismerkityksessä. Tulos oli kohtalainen... ties millaisena hirmuna hän allekirjoittanutta nyt pitääkään...

... kauanpa tätä iloa kesti. Kipupolin ekat napit vaihtuivat jo keväällä, tänään päätettiin ottaa kokeiltavaksi jälleenkerrantaas uutta troppia. Jospa uudet kujeet pitäisivät mahan kunnossa ettei siihen tarvitsisi omia troppejaan. Tätä nykyä kun meikä asioi eriön tuhdimmassa osassa vain joka toinen päivä, ja sekin napeilla aikaansaatuna. On jokseenkin ähkynpaksunällöttävä olo.

Tärkeintä toki on, että jo monta kuukautta on voinut treenata kunnolla, ja että kivunhäilähdykset ovat enimmäkseen ohimeneviä. Työpaikan sähköpöytä toki nousee pari kertaa päivässä, ja yöllä on vaihdettava nukkuasentoa kun lonkkia alkaa juilia. Paino on kyllä huippulukemissaan, ja sikäli kesäkuinen kuntsaviikko ja tuloksien tarkistelu tulee vetämään vesiperän. Samoin toinen tavoite; nukkuminen ilman nappeja.

Ei mahda mitään. Kevät on kuitenkin pitkällä, ja eilen käänsin pari lapiollista syksyllä kääntämättä jäänyttä kasvimaatani. Voi miten tuntui ihmeen hyvältä! Myös putsasin yrttipläntit, joissa oregano on jo korkealla ja rakuunakin ponnistelee hienosti. Viime vkl ostos, sähkökäyttöinen moottorisaha odottaa että pääsee tositoimiin. Paappa ilmoitti että saan hakea metsään viedystä kasasta pintoja ja muita puunjalostustuotoksia. Pukki on vielä liiterissä, mutta ehkä ensi vkl pääsee täryyttämään sormensa valkoisiksi.

Paljon on vettä virrannut kuukauden aikana. Edellisessä kirjauksessa oltiin pääsiäisessä, nyt on vappukin taakse jäänyttä elämää. Auton etsintä on samoin ohi, sillä pihassa nököttää punainen kaunotar - edellinen aulis palvelija on naapurikunnassa.. Odottaa katsastusta ja sitten, ikävä kyllä, myyntiyritystä. Vaikka olikin uskollinen ystävä parin vuoden ajan, on tällä uudella seuraajallaan unenomaisen ihanaa ajaa - ei vähiten syystä että istumaan pääsee miltei suorilta jaloiltaan.

Selkä. Hmm. Vaikea sanoa missä mennään. Edellisen jälkeen on kipulääke vaihtunut, ja uudenkin kanssa on vielä tasapainoilua ja oikean rytmin etsintää. Päiväannos on vähin mahdollinen, jolla kipu pysyy suurin piirtein aisoissa. Lieveilmiöittä ei nytkään päässyt: vatsa kremppaa ja paino on miltei hallitsematon. Yönukkuminen sujuu, vaikka: lonkkia kolottaa paikallaanoleminen, ja kääntyily on tosi vaivalloista.

Kuntosalilla ei ole päässyt käymään tavoitteen mukaisesti so. kolmesti viikossa. Lääkevaihdokseen totuttautuminen vei jo kaksi viikkoa. Jokaisena mahdollisena aamuna kuitenkin menen, kuten huomenna.

Ystäväni kanssa ollaan menty tasatahtia, ja melkein enemmän nähdään kuin ollaan näkemättä per viikko. Olemme kuitenkin yhä omissa huusholleissamme, vaikka yhtä luontevasti olemme toisissammekin.

Tiivistettynä: tällä hetkellä kaikki hyvin, mieli on valoisa ja näkymät lupaavat :)

... mennyt kivuttomasti. Kipukynnys on siis saavuttanut toivotun tason, ja tästä eteenpäin jatkuu treeni yms. jolla selkää saa vahvistettua. Mikäli nuoren naistohtorin epäilys ischiaksesta pitää paikkansa, ei tässä ehkä olekaan hätäpäivää. Kipupolilla käynnit jatkuvat harvakseltaan, tosin naistohtori vaihtuu ulkolaiseksi miessellaiseksi. Aamuaikaiset salikäynnit eivät suuresti viehätä, mutta on parempi vaihtoehto kuin töiden jälkeen väsyneenä.

Ystäväni kanssa jatkamme etäyhteiseloa so. ollaan yhdessä vähintään viikonloput. Joskus yövytään myös viikolla. Tämänhetkinen proggis on auton löytäminen minulle. Viime lauantaina kierrettiin muutamat paikat esitsekattujen ilmojen perusteella. On hyvä omata tuollainen lähi-ihminen, jolla on asiantuntemusta ja pokkaa ottaa asioista selvä. Käytiin yksi punainen nelipyöräinen koeajamassa ja taisin tykästyä.

Pääsiäisviikonlopuksi ehkä äitini mökille - ja, itse asiassa, eilen käytiin äiteen luona: oli eka kerta kun mies lähti sukulaisiini. Hyvin sujui; sattui velipoikakin pistäytymään samaan syssyyn. Kesälomaviikot koetetaan mallata suurinpiirtein samalle jaksolle. Itse joudun tosin ottamaan yhden viikon heti kesäkuun alkuun, kun on kuntsan seurantajakso. Eikä kaikki ole vielä aivan kristallinkirkasta, sillä työporukassa liian moni haluaa slomailla amaan aikaan...

Ei erityistä kirjattavaa. Työaika oli 8-16 ja työtä riitti. Alkuviikosta Kipupolilla, jossa psykon kanssa turistiin tovi, ja varattiin aika vielä yhdeksi kerraksi. Sain muutamat rentoutusharjoitteet, joiden avulla voisi treenata pään nollaamista ja sitä kautta saavuttaa ehkä normiunet - jahka kipulääkitys on ajettu alas.

Viime mainittu ehkä about vuoden kuluttua. Sillä: kipulääkkeen alasajoaika alkaa siitä, kun on eka kivuton päivä. Minulla se oli maaliskuun ekana torstaina - alasajoaika on kuulemma se aika, minkä kipu on kestänyt. Tässä tapauksessa yksi vuosi. Kivuttomuus jatkunut - ellei mukaan lasketa autolla ajoa, ja se kipu taas johtunee iäkkään ajokkini kulahtaneist istuimista. Niin, ja la tuntui kuin olisi lonkka romahtanut... tämä lavatansseissa.

Ystävä kävi ke saunomassa, ja pe kävin noutamassa hänet työpaikaltaan. Autonsa jäi pojalleen. Oli kiva pitää tällainen pitkä vkl; oli aikaa ja rauhaa tehdä eikä tarvinnut hötkyillä. Sain viimein mökkeröisen siivottua, kun oli riski mies kantamassa matot ulos :) Myös kantoi hän usean kopallisen puita saunaan. Illalla käväistiin lavatansseissa, edellisestä kerrasta jotain 3kk. Su oltiin vielä rauhassa, kunnes ip lähdettiin kohti naapurikuntaa eli hänen kotiaan. Matkalla pysähdyttiin hiihtämään... auto oli kuin Lapista palaavilla, takakonttia myöten täynnä sun vaikka mitä. Loppusu sujui töihinpalaamiseen orientoitumisessa.

Päivä pitenee ja tunnit lisääntyvät, mutta mihin katoavat kokonaiset viikot? Sitä on yhä sama ihminen kuin edellisessä bloggauksessa, mutta kuitenkaan ei ole tullut kirjattua tapahtumia ylös normitahtiin. Kokonainen vkl on mennyt ja tässä toinen. Tuntuu ettei viikontakaisia enää muistakaan. Pe-la oltiin minun luonani, ja lauantaina ajettiin peräkanaa ystäväni luo.

Menneellä viikolla kutsuin ystäväni keskiviikkosaunaan. Taka-ajatuksena tietysti karkauspäivä ja sen teema. Saunominen, ilta-pala ja kysymys... Viisaana ihmisenä toki osasin muotoilla asian oikein, eli koska en missään nimessä halunnut kangaspakkaa, loivensin kysymystäni. Niinpä hän ottikin virkkaamani sormuksen vastaan, sovitti sitä jopa oikeaan sormeen :) ja that's it. Se, miten kysymykseni muotoilin, jää meidän kahden salaisuudeksi.

Perjantaina oli työpaikkani virepäivä. Pistettiin pillit pussiin jo kahdelta ip, ja antauduimme ohjelmavastaavamme huomaan. Neljässä ryhmässä kirmailtiin sitten pääkaungin keskustaa edestakaisin, ja retkue päättyi saunaan ja syöminkeihin. Kymmeneltä tekstasin ystäväni hakemaan; ei ollut haluja jäädä jatkoille ja tämä oli alustavasti näin sovittukin.

Nyt kirjoittelen ystäväni kotona. Ruoka on laitettu uuniin hautumaan ja pikapuoliin lähdemme hiihtämään. Harkinnassa on, jäänkö tänne vielä seuraavaksi yöksi; harkinta sen vuoksi, että kaikki kosmetiikka jäi kotiin.

Pähkäiltiin viikonlopun ohjelmaa; harkittiin lavalle lähtöä la ja laduille su. Kumpainenkaan ei toteutunut, ja suksensa jöröttivät hangessa, sauvojen lenkit tuulessa hiljaa heiluen. Meillä oli molemmilla ollut hankala työviikko, ja niinpä tuli ohjelmanmuutos: otetaas "lärvit". Saunominen sopi teemaan, ja niinpä lauantai kului näissä merkeissä... Tosin meidän "lärvittely" oli aika kesyä verrattuna nuoruusmuistojen vastaaviin tapauksiin. Kuitenkin, ennen kuin huomattiinkaan, hän nukahti aivan kesken kaiken, ja minä hänet hellästi peittelin - jääden itse vielä puikottelemaan toviksi.

Ah autuasta, hidasta heräämistä lauantaina, kun edessä on vielä miltei täysi vkl! Katsahdettiin jossain vaiheessa ikkunasta, ja todettiin että nyt on villasukkapäivä. Peiton alla. Sitä ei moni tiedä, mitä kaikkea kivaa voi tehdäkään peittojen alla :) Voi keskustella henkeviä, voi torkkua. katsella leffoja yms. vaikka mitä kivaa. Kello oli jo iltaviiden kun ns. lopullisesti noustiin vetämään vaatteita ylle.

Yllätys tuli, kun avattiin ovi: lunta oli about 80cm eikä askeltakaan päässyt. Onneksi pidän lumityökaluani oven vieressä, joten valmistelujen jälkeen päästiin loppujen lumien kimppuun. Ensin tsekattiin Ikäneidon kunto, joka osoittautui kohtalaiseksi - tarkempi syyni sitten joskus naapurikunnassa. Lunta oli kuitenkin lähdettävä viskomaan, sillä ystäväni auto oli pojallaan, joka oli tuota pikaa tulossa isäänsä noutamaan kotiin.

Yöksi pistin korvatulpat, sillä möörönköörön ohimarssi oli odotettavissa...

Viikonloppu antoi luvan toivoa valonpilkahdusta. Menin ystäväni luo la-ip, ja päivä kului miltei kuten ennen, puuhastellen, saunoen yms. Keskusteluaikaa koetettiin järjestää, mutta jälkikasvunsa ollessa molempien paikalla ja heillä kovasti asiaa, ei asia ollut aivan yksinkertainen. Yökin meni miltei normisti, kylkikyljessä nukkuen. Aamulla sitten, ekan aamiaisen jälkeen vetäydyttiin kamariin tavoitteena kunnon keskustelu aiheesta...

Ja taidettiin onnistua puhumaan asiat miltei halki. Ensin hän, rauhalliseen tapaansa, kelasi viikon ajatuksensa, ja mitä oli ehtinyt meidän vuoden taipaleestamme pohtia. Sävy oli aivan positiivinen, vaikka paikoin vähän kirpaisi. Oman vuoroni viimein tullessa saatoin vain koettaa välittää hänelle ymmärrettäväksi, että olin kovin pahoillani mokastani ja että tarkoitus ei ollut ollut se mitä hän ensinnä oli ajatellut. Luulen (ja toivon) hänen sen uskoneen.

Loppusunnuntai oli sitten meidän. En mene yksityiskohtiin, mutta ainakin itselläni oli keventynyt olo, ja saatoin nauttia yhdessäolostamme. Toivon hänen tunteneen samoin. Anyway, se kävi selväksi että tykkäämisessä minä olen häntä edellä - en tiedä tunteeko hän kuuna päivänä samoin? Kerran Suuren Rakkauden (yksipuolisesti) kokeneena osaan iloita tästä ihmisestä, joka antaa minulle niin paljon positiivista energiaa, ja mahdollisuuden näyttää se.

... on epävarman epätietoisen hämmentyneen pelokas olo. Miten meidän näin kävi, ja miten tulee käymään, käykö mitenkään, hyvin tai huonosti? Ajatuksiin ei mahdu muuta kuin tuo. Työpäivät, ajomatkat, kotonaolotunnit, menetetyt yöunet - kaikki tiet vievät sylttytehtaalle so. omaan mokaan ja sen mahdolliseen seuraukseen. Viestittelyt ovat olleet lyhyitä, ilman tietoa siitä minkä haluaisin kuulla: tästä jatketaan!

Epätoivoinen ihminen ei ole kovin seurallinen, aikaansaava tai ylipäätään mitään. Pakolliset tulee tehtyä niin töissä kuin kotona, kaikki muu aika menee tuijotteluun ja asian märehtimiseen.Sitä kun alkaa tottua toiseen ihmiseen, ja vaikka tulevaisuuteen ei ole nähnytkään, on ainakin kuvitellut sen olevan yhteisen tämän ihmisen kanssa - jossain muodossa. Jos tällainen itserakennettu visio nollataan, on tilalle vaikea kuvitella yhtään mitään muuta.

Väärin sinänsä, että koko tilanteen ratkaisun avain on yhdellä ihmisellä? Toisaalta mielessä käy, että (melkein) mieluummin tätä epätietoisuutta kuin tieto kaiken päättymisestä!