Autoton kierrättäjä

Yritän olla mahdollisimman kiltti luonnolle: lajittelen tunnollisesti paperin, pahvin, biojätteet ja energijakeen, kiikutan lasi- ja metallijätteet kiltisti aika kauaskin, vien patterit lähikauppaan, kierrätän kirjat, lehdet ja vaatteet kaveripiirissä, laahaan ongelmajätteet ongelmajätekonttiin ja kierrätän SER-romun. Viimeksi mainittu tosin on varsin vähävaraiselle ja autottomalle pikkuisen vaikeaa, joskus tekisi todellakin mieli dumpata laite roskiskatokseen ja häipyä paikalta. Niin en kuitenkaan ole koskaan tehnyt...

Ystävätär osti keväällä oman asunnon. Se sijaitsee entisen talon vieressä, on pari neliötä pienempi ja miljoona kertaa kivampi. Myös uusi taloyhtiö on mukava: enää ei tarvitse survoa ahtaaseen kylppäriin epäluotettavaa pikkupesukonetta vaan pyykit saa pestä isossa ja tilavassa pyykkituvassa, jossa on parikin konetta, kuivausrumpu ja kaksi kuivaushuonetta. Uuteen kylppärin tai keittiöön ei kyllä pesukone mahtunut, ja koska ystävätär ei lämpene ajatukselle pesukoneesta sisustuselementtinä, vanha kone sai mennä. Kilttinä tyttönä hän ajatteli kiikuttaa aataminaikaisen, toimivan koneensa kierrätykseen. Niin. Kiikuttaa. Ilman autoa.

Ystävätär huhuili pari viikkoa työvuorojensa mukaan kuljetusapua Kalliosta Kyläsaareen tai johonkin muuhun SER-paikkaan. Lopulta naapuri suostui auttamaan. Samassa kuormassa meni pari muutakin tavaraa toisilta naapureilta, minä lähdin mukaan kantoavuksi ja jotta tavarat menisivät kolmen ihmisen määrällä läpi ilmaiseksi. Veimme pari vanhaa tietsikkaa, kaksi vanhaa pesukonetta, hirvittävän määrän johtoja, kahdet vanhat stereot, vanhan pölkkärin, vanhan radion ja kansan pienelektroniikkaa. Onneksi kaikki meni läpi, koska tavara oli käyttö- ja kohtuukuntoista. Kiltti naapuri oli heittänyt seuraavana päivänä pullapalkalla toisenkin keikan, jotta kaikkien opiskelijoiden ja mummojen turhat romut saatiin vietyä pois nurkista.

Minä olen laahannut Kyläsaareen monenlaista - pyörällä. Tietsikan keskusyksikkö nyt vielä menee nippanappa tarakalla, mutta kaksi vanhaa näyttöä on pyörinyt puoli kesää yhdessä nurkassa. Niitä kun ei kainalossa kanna tai pyöräntarakalle saa. Toistaiseksi kukaan ei ole ehtinyt kuskiksi. Naapuri yrittää saada töistä lainaksi autoa, jotta voisimme yhdessä laahata tietsikkavanhukset ja vanhan pikkupakastimen pois nurkista. Aloimme jo harkita taksiakin, mutta taksikuski tuskin innostuu pölyisistä näytöistä ja pakastimesta. Tuntuu myös jotenkin oudolta, että kierrätykseen tarvittaisiin taksi...

Kierrätys on monen mielestä kamalan vaikeaa. Ympäristöaktivistiystäväni visiossa kierrätys pitäisi tehdä niin helpoksi, että siitä ei voisi valittaa. Tarkoittaisi kiinteistöille ja yksityisille melkoisia jätemaksuja, jotta hänen mallinsa toimisi. Hänen mielestään kerran kuussa pitäisi asuinalueilla kiertää kierrätysauto, johon voisi tuoda kaiken ei-roskiskatosjätteen maksutta. Näin kukaan ei dumppaisi vanhaa pesukonetta tien viereen tai puolityhjää bensakanisteria energiajakeeseen.