Roolipeliä

Kaveritar oli viettänyt vapaapäivänsä kaupoissa - mukavasti teemuki kädessä, villasukat jalassa ja koira vieressä. Nettishoppailu oli siis sujunut hieman turhankin mukavasti, sillä luottokortti oli laulanut urakalla. Oli ostosteltu niin kirjoja, kenkiä, vaatteita kuin musiikkiakin.

Neiti kuuluu niihin, jotka eivät juuri liveshoppaile muualla kuin kirppareilla, kangaskaupoissa, vintage-putiikeissa ja antikvariaateissa. Ja kun harvoin shopataan, rahaa palaa kerralla paljon.

Huokailin ihastuksesta, kun minulle esiteltiin tilauksia. Upeita leninkejä, ihania korkkareita, aivan huikea maastokuvioinen mekko, uskomattomia sukkiksia, mielenkiintoisia ompelu- ja neulontakirjoja ja maailmanmusiikkia.

Olipa ostosten joukossa yllätyksiäkin: reisitaskuhousut ("...tää on sellainen naisellinen malli..."), maiharit ("...siis nää kirkkaanpunaiset on ihanat!") ja kolme bändipaitaa. Bändipaidat tipauttivat leukani täysin, sillä neidin musiikkimaku on huomattavasti omaani hillitympi, hevi jäi kasariin ja lapsuuteen. Nyt oli sitten ostettu niin In Flames, Nevermore kuin "aivan huikea vintage-Slayerkin" (jotenkin tuo "vintage" ja "bändipaita" ja "vintage-Slayer" aiheuttivat minulle melkoista hihitystä...).

Kun vielä toivuin noista bändipaidoista, neiti paljasti ostosyyn. Kierroksessa on uusi mies, death-metallia palvova tukholmalaiskundi, ja tälle oli tullut alusta asti pikkuisen kaunisteltua omaa musiikkimakua - tuttavapiirin fanituksista sai mukavasti lisäreferenssiä. Sitten oli vielä lupauduttu lähtemään jonnekin ruotsalaisiin metelihippoihin lokakuulla, joten nyt olisi siis aika perehtyä aiheeseen ja hankkia sopivaa asustusta.

In Flames oli valittu siksi, koska paita oli kiva. Naama meni hieman ruttuun hetkeksi, kun minä en satu bändiä niin kamalasti arvostamaan. Slayer oli muistettu lapsuudesta asti varmaksi vedoksi ja Nevermore kuulemma siksi, että rässiä palvovalta veljeltä ja bändiä palvovalta minulta saisi varmasti referenssimateriaalia. Kun huomautin, että Nevermore-paita ei sitten ole girly-malli, hän sanoi valinneensa senkin ulkonäön perusteella. Töräytin tourettemaisesti, että hän voisi aina todeta monimielisesti tykkäävänsä öljyisistä miehistä rinnuksillaan...

Mittavan molemminpuolisen naureskelun jälkeen kehotin häntä lainaamaan vielä vanhaa Amorphis-paitaani, joka pesujen myötä on minulla sellaista tiukkuusluokkaa, että joku tulisi varmasti kysymään hintaa kaduilla Kallion. Koska kyseessä on ikäisemme death-metallia kuunteleva mies, olisi Amorphis hyvä veto - ja koska kyseinen neiti nyt sattuu kuuntelemaan bändiä satunnaisesti.

- Ai hitsi, mä aivan unohdin Amon. Se laulajan on kyllä niiiiin söpö!
- Joo, mutta älä ainakaan aloita tuolla sitä kehuasi. Ota vaikka ensin ihailuun melodiakulku tai kitarasoundi, jooko...?
- Mä varmaan soitan sulle tai broidille hirveessä paniikissa ja kyselen neuvoja. Vai pitäskö mun tehdä kännyyn lunttilappu ja selata sitten puhelintani kiivaasti koko ajan?
- Jos sä vahingossa alat palvoa jonkun bändin ulkoista olemusta liikaa, voit aina huomauttaa, että tuskin kundit Arch Enemyn keikalla rynnisi eturivissä sillä innolla, jos Angelan tilalla olisi joku örisevä köriläs...
- Heh. Ihanaa. Mut miten toi "örisevä köriläs" käännetään onomatopoeettisesti ruotsiksi yhtä hauskasti?
- Sanot vain, että "en brummande gorilla", vaikka se ei ole sama asia. Kuulostaa kuitenkin sopivan pöljältä...
- *molemminpuolinen naurunräkätys*

Kirjoitettaessa soi Ronettes: Be My Baby