Karvainen terapeutti

Istuin sohvalla ja rapsuttelin pulleaa koiraa. Se tuhisi autuaasti, tunki kuonoaan kainalooni, nuoli kasvojani ja vaati niin paljon rapsutusta, että siihen olisi tarvittu kuusi paria käsiä. Sen kuono oli jo ihan harmaa, mutta sen sisäinen pentu eli ja voi hyvin.

Haukku on ollut ystäväni vuosia. Se on jo niin vanha, yliajalla, että joudun varmasti pian kuulemaan uutisen sen kuolemasta. Se tuntuu pahalta. Sen kuuluu ikuisesti lyllertää tarmokkaasti ympäriinsä ja rynnätä vastaan riemuisasti haukkuen. Sen kuuluu istua vieressäni sympaattisen näköisenä, töniä kuonollaan ja äännellä osaaottavasti, kun jokin asia on taas mennyt pieleen - ajatuskuplassa ihan varmasti lukisi, että "Jos mä nyt tässä vielä hetken olen symppa, saan varmaan kohta jotain hyvää..."

Koira, kissa ja muut lemmikit ovat ystäviä ja perheenjäseniä. Minäkin haluaisin oman lemmikin. Siihen ei vain ole varaa, aikaa eikä tilaa. Tähän bastuun olisi kesällä kuollut joku eläinparka. Päiväni ovat pitkiä ja epäsäännöllisiä. Tuloni vaihtelevat kohtuullisesti nollaan. Siksi hoidan pallutustarvettani rapsuttelemalla kaverien ja naapurien koiria ja kisuja. Kalliossakin on monia haukkuja, joiden näkemyksen mukaan lienen alueen helpon nakki, joka rapsuttaa ja palluttaa aina.