Monenlaista

Vein aamulla täyttä roskapussia omissa ajatuksissani. Olin kuivatellut sekavaa hiuspörröäni tenttikirjaa lukien aamuvarhaisesta. Sitten olin kaapinut nassuuni jotain väriä ja päättänyt lähteä roskiksen kautta lenkille.

Sisäpihalla istui parikymppinen pariskunta bisset kädessä, he olivat ilmeisesti vielä eilisillan retkillään. Tunnistin pojan naapurirapun asukiksi, tytöstä en ollut niin varma. Hipsuttelin musakuulokkeet korvillani heidän ohitsee ja palasin samaa tietä päästyäni roskistani eroon.

Musiikissani sattui olemaan juuri tuolla hetkellä tauko, joten kuulin, mitä pariskunta keskusteli. Olin päässyt joksikin puheen sivuaiheeksi. Tytön mielestä olisi kamalaa olla tällainen vanha ja ruma akka, joka herää aamulla ennen kymmentä eikä koskaan dokaa. Oletettavasti jotakin muutakin minusta oli jo ehditty sanoa.

Yritin estää suupieliäni värähtämästä ja onnistuin olemaan katsomatta rähjäistä ja suurisuista hippityttöä siinä penkillä. En muistaakseni ollut tuossa iässä sitä mieltä, että kaikki tietynikäiset ihmiset ovat vanhoja tylsimyksiä, sillä tiesin, että ikä tai dokaaminen/dokaamattomuus eivät tee ihmisestä tylsimystä. Sen sijaan minulle ei olisi tullut tuossa eikä muussakaan iässä mieleeni laukoa typeryyksiä muista ihmisistä tuollaiseen ääneen. Hihittelin itsekseni ja astelin Kallion kaduille.

*

Ystävättäreni huomautti viime viikonloppuna, että Kallion kaduilla törmää kovin usein siihen ilmiöön, että viikonloppuaamuisin naisista suurin osa astelee kuin arkena, kirkassilmäisinä ja tarmokkaina, mutta miehet toikkaroivat rappioromantiikan puolella miltei ikään katsomatta. Tänä aamuna arvio piti erinomaisesti paikkaansa: yksin kulkevat naiset ja yksin kulkevat miehet olivat aivan eri planeetoilta. Seurueissa tilanne oli tasa-arvoisempi: koko porukka oli joko viihteellä tai sitten selvillä vesillä.

Olen joskus miettinyt, missä vaiheessa kadunkulmissa toikkaroivat ja portailla/puistoissa päivystävät spuget alkavat ahdistaa niin paljon, että sitä haluaisi muuttaa muualle. Ainakaan vielä sitä hetkeä ei ole vielä tullut.

Kävelyreissun päätteeksi näin ystäväni, joka tuli hakemaan luotani tavaroitaan. Kun astelimme pihan poikki rapun ovelle, se sama pariskunta oli bisseineen menossa tupakalle. Porvarillista charmia huokuva ystävättäreni nyrpisti nenäänsä ja huokasi, että ei ymmärrä, miten jaksan elellä puolivillissä kaupunginosassa kaikenlaisen aineksen kanssa. Hän alkoi pohtia, milloin oli viimeksi tullut Hesarin jälkeen kotiin ja sai tulokseksi kymmenen vuotta sitten. Minä päätin olla hiljaa ja ohjasin ystävättäreni hissiin.

Kirjoitettaessa soi Sanctuary: The Mirror Black