Bussissa on hauska matkustaa...

Marraskuu on muuten ihan kiva kuukausi, mutta silloin alkaa ilmastollisista ja työväsymyksellisistä syistä ottaa usein päähän. Kyseessä ei koskaan ole mikään räjähtävä megaärsytys vaan pikemminkin migreenin lailla takova ja jatkuva. Tänään on ollut juuri sellaisen kevyen kenttäketutuksen esimerkkipäivä, aiheena julkinen liikenne ja kanssamatkustajat.

Mielestäni julkinen liikenne on hyvä asia. Se olisi vielä parempi, jos yksityisautoilua olisi vähemmän, bussit ja ratikat kulkisivat lyhyemmällä vuorovälillä ja kalusto olisi kauttaaltaan hyväkuntoista. Kuljen työmatkani bussilla, ja oma auto ei yleensä tunnu realistiselta vaihtoehdolta. Tänään alkoi tuntua.

Aamulla bussia ajoi työhönsä tympääntynyt setä, joka jätti ottamatta jengiä kyytiin pysäkeiltä ja kurvaili hengenvaarallisesti ainakin bussiparan kuntoon nähden. Kotiin palatessani muistin taas, miksi Jakomäen bussi on painajainen (pääsin Suurmetsään asti työkaverin kyydissä). Bussi ajaa ikuisuuden Jakomäen munkkia ympäri, jengiä nousee kyytiin koko ajan lisää ja lisää, on kello sitten kuusi aamulla tai illalla. Kun bussi nilkuttaa Lahdenväylälle, on se jo viimeistä paikkaa myöten täynnä. Viikistä kyytiin survotaan yliopistojengiä sisään viisi minuuttia, ahtaudutaan käytävällä ja kiroillaan. Todellinen koitos on kuitenkin edessä: Kumpulan kampukselta kyytiin yrittää survoutua ainakin 50 ihmistä, joita kuski yrittää ängetä jo ennestään täpötäyteen bussiin. Pysäkillä seistään toinen viisi minuuttia. Kun Hakaniemessä yrittää päästä bussista ulos, on repäistä pelihousujensa lisäksi myös takkinsa, laukkunsa hihnan ja kaulahuivinsa. Siinä vaiheessa hartain toive totta vie on oma auto!

Ärsytyksen oivallinen täydentäjä on bussissa viereen istuva perhe, jossa on kaksi kuraista ja kovaäänistä pikkupoikaa ja lespaava, teennäisellä television satujenlukuäänellä kovaan ääneen kailottava isä. Kun muksut ovat potkineet housunlahkeet kuraan ja karjuneet korvat lukkoon, konstikkaalla savolaisaksentilla ja hupaisilla stadilaistäydennyksillä puhuvan isän lässytys saa veren kiehumaan.

Pitääkin taas liimata oveen muistilappu, jossa kerrotaan olennaiset joukkoliikenteenselviytymisvälineet: mp3-soitin, kirja/lehti, gootahtava look, piikkikorkoiset kengät ja parimetrinen boa...