Close my eyes forever

Olen kirjallisuus- ja musiikkiaddikti. Molemmat ovat minulle keinoja käsitellä tunteita, vaikeuksia ja ajatuksia. Kun jokin asia on hullusti, lähden usein kirja kainalossa ja kuulokkeet korvissa kävelylle. Istahdan alas, kuuntelen musiikkia ja luen tai sitten vain kävelen kävelemästä päästyäni kunnes ongelmani on ratkaistu (tai edes yritetty ratkaista).Tai sitten vain makaan lattialla kattoon tuijottaen musiikin vyöryessä ympärilläni. Usein, kun minun pitäisi tehdä oikeita töitä, makaan kirjojen keskellä etsien katkelmaa tai runoa, joka puhuttelisi juuri sillä hetkellä.

Tietyt biisit ovat vieneet jalat alta jo ensi kuuntelulta. Muistan vieläkin ensimmäisen kerran, kun kuulin Amorphiksen Black Winter Dayn. Olin siinä vaiheessa metallinkuuntelulakossa, koska oli päätellyt angstini johtuvan musiikistani (kaikkea tyhmää sitä teininä luuleekaan...). Se oli rakkautta ensi kuuntelulta - ja myönsin ihan suoraan, että kaikki ne "metallilakkovuodetkin" olin kuunnellut sitä musiikkia, joka on minulle ominta.

Jazz kuuluu lapsuuteeni niin olennaisesti, että se on todellista turvamusiikkia. Kun Louis Armstrong laulaa, palaan vanhempieni luokse. Olohuoneessa vanha levy pyörii levylautasella, sitä kuunnellaan isän sylissä. Isä tuoksuu piipputupakalta. Ja pyhimykset marssivat...

Coveritkin voivat yllättää positiivisesti (harvinaista kyllä). Rammsteinin Seeman ei herättänyt minkäänlaisia intohimoja alkuperäisversiona. Kun Apocalyptican jouset näppäilivät sen alkuun, ja Nina Hagen kutsui käheästi "Komm in mein Boot..." oli tulos aivan toinen. Hagenin ääni vain on aina ollut niin uskomaton.

Musiikki tuo ihania, hirveitä ja yllättäviä flashbackeja. Kaikki kolme koin eilen kuntosalilla. Poljin mekaanisesti kuntopyörää, kun kuulin biisin kaukaa lapsuudesta. Lita Fordin ja Ozzy Osbournen Close My Eyes Foreverin, jota en ollut kuullut pitkään aikaan.

Ensin huvitti. Sitten huvitus alkoi muuttua. Muistin, miten katsoin Close My Eyes Forever -videota televisiosta muksuna. Sitten muistin kouludiscojen pitkän ja kömpelön tytön nolostuksen - juoksin aina niitä harvoja hitaalle hakevia poikia pakoon, koska olin varma, että he pilailivat kustannuksellani. Sitten muistin opiskeluaikojen kasaridiscon ja sen, miten tanssin biisiä liioitelluin valssiliikkein jonkun vanhaan farkkuliiviinsä ahtautuneen, oletettavasti peruukkipäisen, pitkätukan kanssa; näin sitten saman kaverin kaksi vuotta sitten Whitesnaken keikalla, ei se tukka kai sitten ollutkaan peruukki... Sitten muistin, miten jokin vuosi sitten löhösin silloisen miesystäväni sohvalla, ja hän nukkui sylissäni. Hän oli juuri sanonut olevansa maailman onnellisin mies, omat tunteeni olivat hyvin samanlaiset. Silloin, varoittamatta, biisin kertosäe tuli mieleeni, melkein kymmenen vuotta edellisestä (muistetusta) kuuntelukerrasta. "If I close my eyes forever / Will it all remain unchanged? If I close my eyes forever / Will it all remain the same?"
Se tuntui suloisen tuskaisalta, jotenkin enteelliseltä. Sitä se olikin.

Nousin pyörältä ja aloitin saliohjelmani. Se tuli tehty jotenkin huolimattomasti. Ajatukseni olivat muualla. Kun tulin kotiin, oli pakko kaivaa vanha levy arkistoista ja kuunnella sitä hiljaisessa illassa ja sateen ropistessa.

*

Tänään aamulla päässäni soi Vuokko Hovatan Virginia. Siihen liittyy paljon tuoreempia muistoja.