Epänainen

Saunatontuttaren loistava blogikirjoitus (http://www.city.fi/yhteisot/blogit/saunatontutar/117146/) tuli tänään tahtomattakin mieleeni. Sain kuulla kolmelta tuttavaperheelta muksu-uutisia eilisillan aikana, pari tyyppiä on lähtenyt tänään laitokselle ja muutama kiroilee himassa, että vauvat nyt sitten syntyisivät aikas pian, kiitos.

*

Kaveripiirissäni on taas meineillään kunnon babyboom. Pieniä nyyttejä putkahtelee maailmaan erityisesti pk-seudulla. Vauvauutiset alkoivat lisääntyä huhtikuussa, tämänvuotisen sesongin pitäisi jatkua elokuulle. Tiedossa on siis kiirettä Kättärin, Naistenklinikan ja Jorvin suunnalla.

Edellinen vauvojen supervuosi lähipiirissäni oli vuonna 2009. Nyt osalle siitä samasta jengistä pukkaa toista tai kolmatta, loput taas venailevat ekaansa. Toista tai kolmatta lasta odottavista tai jo synnyttäneistä suurin osa kuuluu onneksi nk. järkimutseihin ja -faijoihin. Siis sellaisiin, joiden elämä ei muuttunut mihinkään suuntaan sekopääksi lapsen/lasten myötä. Vähemmistössä ovat onneksi sekä timoteeaajaninamikkosmaisesti seonneet kauhuvanhemmat että pakonomaisesti pillifarkkuja palleronsa pieniin pulleisiin jalkoihin survovat, hampaat irvessä nuorina ja trendikkäinä pysyttelevät hipsterit.

*

Minä en ole oikeastaan koskaan halunnut omaa lasta. Ajattelin aina nuorempana - ja ajattelen edelleen - adoption olevan minun vaihtoehtoni. Tosin yksinäisen naisen adoptiomahdollisuuden ovat nykyäänkin varsin rajalliset. Eräs ystäväni sai pari vuotta sitten pitkän odotuksen jälkeen ensimmäisen lapsensa Kiinasta. Hän oli muuttanut pk-seudulta kotiseudulleen, hankkinut sieltä uuden työn ja sellaisen asunnon, johon mahtuu useampikin ihminen. Koko suku odotti tulokasta, turvaverkko oli kunnossa ja kaikki oli ollut pitkään valmiina. Koko perhe oli opiskellut yhdessä kiinaakin. Kun ystäväni haki isänsä ja äitinsä kanssa pienokaisen kotiin, oli se lähes 10-vuotisen tien päätös.

Moni ystäväni on edelleen adoptiojonossa, muutama on jopa harkinnut avioitumista homoystävänsä kanssa, jotta asia etenisi helpommin. Samalla tavalla motissa kokevat olevansa ne, joiden biologinen kello kilkkaa kuin kirkonkello, mutta muksua ei kuulu - osalla alkaa parisuhde jo natista liitoksistaan asian vuoksi, osalla taas ei näy sitä toista osapuolta mailla eikä halmeilla. Epätoivo ei kaunista ketään ulkoisesti eikä sisäisesti, katkeruus vielä vähemmän. Lisänä ei enää todellakaan tarvittaisi ympäristön kyselyjä ja paineita.

*

Olen joskus miettinyt, että mitä jos minulle iskeekin äkkiä hirveä tarve saada oma lapsi. Kuinka pahasti sitä voisi sitten seota? Minulla on muutama tuttu, jolle iski salamana Tahtoo äidiksi! -vaihe aivan varoittamatta 4-kymppistensä aikoihin. Yksi löysi sattumalta baarista leskimiehen, jolla on ennestään kolme lasta - omaa ei enää tarvittukaan. Toinen päätti parin vuoden epätoivoisen säätelyn ja yrittämisen jälkeen olevansa kummitätityyppi. Kolmas pokasi baarista random-miehen ja teki tämän kanssa lapsen - suhde päättyi, mutta ystävyys- ja isyyssuhde ovat onneksi säilyneet. Neljännelle kelpasi isäksi ihan kuka tahansa - lopputuloksen voitte kuvitella.

Mitä jos minä olenkin - kaikesta tästä historiastani huolimatta - samassa tilanteessa parin vuoden kuluttua? Kaiken järjen mukaan minulla ei ole mitään hätää, mutta toisinaan mietityttää. Sitä kun on nähnyt tässä elämässä ihan tarpeeksi yllättäviä sekoamisia ja nuttujen kääntämisiä.

*

En ole koskaan potenut vauvakuumetta. Minusta on kiva hoitaa muutamien hyvien ystävien vauveleita ja taaperoita, jotka ovat aivan loistavia tyyppejä. Muuten en saa mitään erityisiä kicksejä lapsista - varsinkaan niistä sekopäisistä sinkoilijoista ja hemmotelluista pikkuhitlereistä, joiden vanhemmat tarvitsisivat kasvatusta vanhempana olemisesta. Nuorisopuolen työntekijänä on kiva katsella, miten muutamista nk. vapaana pidetyn kasvatuksen hedelmistä jollakin kollegallani tulee olemaan paljon "iloa" jokusen vuoden päästä - ja joku parka opettaja joutuu sitten taistoamaan vanhempien kanssa.

*

Minusta on pelottavaa, miten pakollisena lasten hankkiminen nähdään edelleenkin. Jos varsinkin nainen sanoo, ettei todennäköisesti tule hankkimaan lapsia, altistaa itsensä monenlaisille reaktioille säälistä vihaan. Koska olen nuorisopuolella duunissa, saan usein ivallisia kommentteja siitä, että taidan olla sitten väärässä duunissa. En aina kehtaa äyskäistä totuutta: minun duunissani pidetään huolta niistä, joista kukaan muu ei huolehdi. Siinä on huollettavia ihan tarpeeksi.

Koen jotenkin huvittavaksi sen, miten iso "ongelma" sinkkuus ja lapsettomuus on osalle ihmisistä. Joskus tulee todellakin harrastettua eräänlaisia ihmiskokeita ja kerrottua rehellisesti, miksi ei ole parisuhteessa tai hankkimassa lapsia. Yleensä silloin saa osakseen pahoja katseita kärkevyydestä. Pitäisi vissiin istua vain tyynenä ja hymyillä kiusaantunutta ja häpeävää pientä hymyä, kun kerran on saanut sellaisen armon, että kutsutaan pariskuntaillallisille ihan sinkkuna.

Sinkulle saa huomautella sinkkuudesta, olla ilkeä, kysellä henkilökohtaisuuksia, vähätellä, neuvoa ja opastaa. Sinkku ei saa tästä "huolenpidosta" suuttua. Sinkulta saa vaatia kuvailua "villistä" (seksi)elämästä ja kun itse nyt ei satu elämään Sinkkuelämän maailmassa missään muodossa (ja vaikka eläisikin, ei halua sitä samaan tapaan jakaa), saa sitten osakseen myrtsiä ilmettä. Samaan tapaan kuuluu kysellä lapsettomilla pikkuisten jalkojen töminästä ja huomautella, että kyllä nyt ne piltit pitäisi hankkia niin ja niin nopeasti. Taas saa pohtia moisten jurpojen alkuperää - lapsettomuudesta kärsivä ja monenlaiseen vihjailuun kypsynyt tuttavapariskunta on ryhtynyt kertomaan avoimesta asiasta - laukomaan ikävänsävyisiin kysymyksiin napalmisia vastauksia. Mikä on reaktio? "Aijaa, säästäkää nyt meidän yksityiskohdilta..." Hei, sitä saa, mitä repii.

*

Olen viime aikoina puhunut paljon ikäisteni, nuorempien ja vanhempien mies- ja naispuolisten ystävien kanssa sinkkuudesta, parisuhteista, perhemuodoista, lapsista ja lapsettomuudesta. Sinkkuus on ihanaa ja surullista; parisuhde on taivas ja helvetti; perheen perustaminen ei ole aina helppoa...

*

Ihminen ei pysty jumalana päättämään, valitsemaan ja luomaan kaikkea. Se olisi hyvä kaikkien muistaa - kuten myös se, että jokaisella on oma tapansa tulla onnelliseksi.