Friikki, c´est moi!

Huomasin taas tänään, että olen melkoinen friikki. Nautin asioista, joista suurin osa ihmisistä ei pidä ja inhoan monia pakko pitää -juttuja. On joskus suorastaan huvittavaa, millaisia narinoita, jänkkäystä ja kälätystä saadaan makuasioista aikaan! Tulipas taas astuttua osaksi tahallaan narinan miinakentälle. Sisäinen teinixini taitaa haluta esiin aina välillä.

Minä inhoan kuumuutta, hellettä, UV-säteilyä, kuumia öitä, hikinen possu -olotilaa ja märkiä paidanselkämyksiä. Kesällä suosikki-ilma on puolipilvinen, lämpötila ehkä +20-22 astetta, hieman tuulista. Suosikkiaikaa kesäisin ovat illat, sillä silloin ei tarvitse pelätä kärähtävänsä vartissa. Kesä 2010 oli suurimmaksi osaksi fagotista, univelkoja nukutaan edelleen. Yleensä elo- ja syyskuu ovat suosikkikuukausiani. Tänä vuonna taisivat olla syyskuu ja lokakuu...

Minä pidän syksystä. Ei haittaa, jos välillä vähän sataa. Tämä syksy on ollut varsin kaunis: paljon kauniita lehtiä, mukava ilma, sopivan lämmintä. En ole häiriintynyt edes pimeästä, sillä tänään katselin ihaillen bussin ikkunasta tummanpuhuvaa taivasta. Pimeys on kaunista ja turvallista, ei ole pakko ryysiä paikasta toiseen ahdistavan kesäpirteänä. Kynttilät, teelasilliset, villasukat, paksut sukkikset ja kunnon vaatteet ovat ystäviäni. Ja syksyisin pääsee keikoille!

Minä inhoan yksisilmäistä jaottelua perheellisiin ja perheettömiin, sinkkuihin ja pariskuntiin, aikuiseen elämään ja teinimäiseen elämään, kauniisiin naisiin ja rumiin naisiin, komeisiin miehiin ja rumiin miehiin, koulutettuihin ja kouluttamattomiin... Ja siihen, että nämä määritelmät kertovat muka ihmisten käytöstavoista, oikeasta sivistyksestä, arvoista, tavoitteista, unelmista, peloista ja onnesta. Eivät kaikki perheelliset halua asua lähiössä ja käydä Prismassa kerran viikossa. Eivät kaikki naiset ihaile ns. komeita miehiä. Akateeminen koulutus ei takaa älykkyyttä ja kohteliaisuutta. Ja vastakohdat eivät automaattisesti kadehdi ja inhoa toisiaan.

Minä rakastan turhia tieteitä. Epätieteitä. Minä olen humanisti ja yhteiskuntatieteilijä ja saanut kuulla olevani epätieteiden edustaja. En minä kadehdi ekonomin tuloja, dippainssin tulevaisuuden visioita tai lääkärin ammatin arvostusta. Minä valitsin oman tieni, koska minua kiinnosti se, mitä on vanhanaikaisesti kutsuttu sivistykseksi. Sitä kautta olen päätynyt työhön nuorten pariin, tekemään tärkeää työtä, jota ei arvosteta. Ei se minua haittaa; minä arvostan työtäni, ja nuoret arvostavat työtäni. Tehokkuusajattelun läpitunkemat päättäjät sen sijaan aiheuttavat harmaita hiuksia. Kun katselen yliopistoissa käynnissä olevaa tieteen köyhdyttämistä, katson sitä tulevaisuutta, jota suunnitellaan BB-tyyliselle kaikki-mulle-heti-urpoille. Kaiken pitää olla helposti sulavaa, valmiiksi pureksittua ja sirpaleista.

*

Viikonloppuna hoidin kaverin suloista lapsosta. Pitkän lenkin jälkeen istuimme kahvilan kuhinassa. Pikkuinen tutki innokkaasti laukkuani: ensin kaiveltiin kukkaroa, sitten meikkipussia. Lopuksi tartuttiin kirjaan. Oli suloista katsella, miten pienet palleroiset kädet kääntelivät suurta kirjaa. Sitten istuttiin pitkään hiljaa isossa ja mukavassa nojatuolissa, selailtiin kirjaa ja juteltiin hiljaa itsekseen. Sitten osoiteltiin kysyvästi kuvia ja vaadittiin vastauksia.

Tämän pienokaisen suhteen olen luottavainen: hän pitää jo nyt kirjoista, museoista ja musiikista sekä jaksaa keskittyä leffaan. Hän ihastelee luonnon kauneutta ja kokeilee uteliaasti uusia asioita. Se on aika paljon enemmän kuin monella 18 vuotta vanhemmalla.