Hyperväsynyt

Niskani rakastaa minua juuri nyt. Elbaan vatsallani sohvalla silmät puolitangossa ja naputtelen konetta, välillä köllötän silmät kiinni ja välillä luen kirjakaupasta löytynyttä aarretta, L.M. Montgomeryn Sinistä linnaa.

Hyvin tukkoinen ja flunssainen duunipäivä on takana. Pienen elbauksen jälkeen on pakko ryhtyä tekemään paperihommia, vaikka voimia ei olisi tippaakaan. Pakko saada töitä hieman eteenpäin.

On jotenkin tosi ärsyttävää, että itse tuntee olevansa puolikuntoinen, mutta lääkärin mielestä on ihan hyvässä kunnossa mennäkseen töihin. Ja on ihan normaalia olla väsynyt tällaisen taudin jälkeen pitkäänkin, kuulemma. Kun sinkoilin töissä eestaas, vanhempi kollega totesi lakonisesti, että sinkoilen samaan tapaan kuin viime keväänä, joilloin kuumeeni "jäi päälle". Ei mikään hyvä merkki, todellakaan.

Eipä tässä kunnossa jaksakaan kuin nippanappa duunipäivänsä, vähän töitä kotona ja sitten nukkumaan. Liikuntaa, harrastuksia tai kaverien tapaamista ei voi ajatellakaan. Olen todellakin menettämässä lopunkin pienen uskoni työterveyshuoltooni. Kun viime viikolla saarnattiin oman jaksamisen tärkeydestä, tällä viikolla sama lääkäri työntää kovalla innolla töihin. Ja se logiikka oli...?

*

Onneksi voi välillä käpertyä sohvalle inkivääriteen ja ihanan kirjan pariin. Se parantaa mieltä kummasti, kuten myös laukusta löytynyt suklaapatukka. Ehkäpä tämä tästä, vaikka fiilis ei maailman positiivisin ole.

Kirjoitettaessa soi Leonard Cohen & Webb Sisters "If it be your will"