Haunted Heart

Kuulun ihmisiin, jolle musiikki, kirjallisuus ja elokuvat linkittyvät usein selkeästi tiettyihin aikakausiin ja tunnetiloihin. Se on hauskaa, koskettavaa, pysäyttävää, inspiroivaa, haikeaa, surullista ja toisinaan lähes vammauttavaa.

Olen saanut jonkin kerran selitellä kummallisia kommenttejani, tempauksiani tai ilmeitäni ihmisille, jotka eivät ole samanlaisia friikkejä kuin minä.

*

Olin jonkin vuosi sitten työporukalla bilettämässä. Jostain syystä kyseissä kapakassa soitettiin aivan älyttömästi musiikkia, jonka yhdistin vaihto-opiskelijavuoteeni. Soitin vitsinä parille sen vuoden tuttavalla ja tarkastin, ovatko he radalla. Olivathan he. Kun kaverit astuivat kanssani tanssilattialle, niskasta putosi useita vuosia. Pistimme kunnolla haisemaan, kiepuimme gimma- ja kundiporukassa kuin viimeistään päivää. Saan edelleen kuulla duunikavereilta kommentteja siitä, että he eivät olisi ikinä uskoneet minun tanssivan niin. Koko persoonani kuulemma muuttui hetkessä.

*

Olin useampi vuosi sitten kuuntelemassa Therapy?:a ystävieni kanssa. Jälkeenpäin puhuimme, että harvoin tulee Tavastialla koettua sellaista yhteisfiilistä. Ystävättäreni arveli, että on harvoin nähnyt niin selkeästi tietynikäistä porukkaa keikalla. Bändin suurimmasta suosiosta oli tuolloin pari vuotta, ja moni oli selkeästi tullut muistelemaan parin vuoden takaisia fiiliksiä. Tuntemattomat ihmiset tarttuivat käsistä kiinni, ja kaikki lauloivat kilpaa bändin kanssa.

*

Lake of Tears oli jonkin vuosi sitten Tuskassa. Omalla kohdallani bändin kuuntelu osui hyvin traumaattiseen elämänvaiheeseen. Ystäväni piti minua pystyssä keikan ajan, kun taistelin kyyneleitä vastaan parhaani mukaan. Keikan jälkeen totesin, että pysyin ihan itsekin pystyssä. Onneksi.

*

Spotify on siinä mielessä vaarallinen sovellus, että sen avulla pystyy uppoutumaan johonkin musiikilliseen aikakauteensa niin täysin.

Viime viikolla kuuntelin vanhoja jazz-tätejä ja -setiä niin paljon, että näillä yölläkin unta Bessi Smithistä. Toisen kerran uppouduin 1960- ja 1970-luvuille niin onnistuneesti, että järkytin muita töissä soittamalla Mamas&Papas-levyä.

Tänään olen kahlannut ysärin dööds- ja bläkkispolkuja siihen malliin, että hautausmaat ja palavat kirkot tulevat varmaan uniinkin.

*

Vaikeimpia ovat biisit, joihin liittyy paljon sekavaa tunnemujua. Vaikka entinen suhde onkin omassa mielessä käsitelty täysin, tulee aina epäusko mieleen tietyissä tilanteissa. Erään entisen miesystäväni jäljiltä minulla on edelleen viisi bändiä, joita en pysty lainkaan kuuntelemaan. Kokeilin eilen varovasti ja vaihdoin pikaisesta takaisin viemäripörinään.

*

Kuuntelin tänään pitkästä aikaan ikivanhoja muistoja Spotifysta. Kuunneltuani Warlockin ja Doron Für Immerin minun oli pakko soittaa lapsuusystävälleni ja puhua tunti puhelimessa. Puhelun jälkeen kaivoin cd-levyjen joukosta ikivanhan c-kasetin, kaivoin nippanappa hengissä olevat korvalappustereot esiin ja palasin 1980-luvun vuosiin, ahtaaseen pikkukaupunkiin ja lapsuuteen.

Kirjoitettaessa soi Für Immer (Doro/Warlock)