It's my life

"Ei ystävät voi koskaan korvata perhettä. Sinkut on niin yksinäisiä, siksi niiden on pakko roikkua vaan joidenkin epämääräisten kaverien kanssa."

Edellä kerrotusta aivopierusta on vastuussa eräs entinen koulukaverini, jonka oma elämä pyörii perheen ympärillä. "Minä, mies ja lapset" on ydinjoukko, joka taistelee muuta maailmaa vastaan. Ja on ainoa oikea perhemuoto. Naapurin uusperhe ei ole "oikea perhe".

*

Jokaisella ihmisellä on omanlaisensa käsitys perhemuodosta ja tärkeistä ihmisistä. Ei ole olemassa kahta samanlaista perhettä. Ei ole olemassa kahta identtistä käsitystä. Me olemme yksilöitä, joista osalla on yhteneväinen tausta tai samansuuntaisia näkemyksiä. Miksi se on niin vaikea hyväksyä?

Heteronormatiivinen perhekäsitys ja ydinperhe ovat läheiskeskustelun pyhä lehmä ja ikuinen totuus. Yhden muotin linnake on säilynyt kummallisen hyvin läpi kaikenlaisten poliittisten ja taloudellisten keikahdusten ja kokenut jopa jonkinlaisen renessanssin konservatiivisemmassa asenneympäristössä. Haluan antaa kaikkien kukkien kukkia, mutta en voi mitään sille, että katselen kauhulla vanhan koulun kokoomuslaisia arvoja huokuvia 27-vuotiaita, joiden käsitykset ovat vanhakantaisempia kuin 70-vuotiaan äitini.

*

Toivon jokaisen ihmisen voivan elää mieleistään elämään (lain puitteissa, tietysti), on kyse sitten minkälaisesta perhe-elämästä, parisuhteesta, yksinolosta tai kommuunista tahansa. Ideaalina olisi tietysti omat odotukset ja toiveet ja omaehtoisuus, ei muiden miellyttäminen tai pakko.

Kuulen kuitenkin yllättävän usein puistoissa, kahviloissa, busseissa ja ystävien keskustelussa toteamuksen "Minulta odotetaan, että.."

Ihmisiltä odotetaan tietyssä iässä avioliittoa, perhettä, yhteistä asuntoa, tietynlaista elämäntapaa ja arvomaailmaa. Toiset kapinoivat tätä vastaan, toiset muka-kapinoivat. Mielestäni on kunnioitettavampaa jättää oikeasti ne lapset tekemättä, jos perhe-elo ei kiinnosta - kuin sitten selittää tyynesti, että tässä on nyt tällainen pieni eksperimentti, että kuinka pitkälle pinna ja kolme lastenhoitajaa riittää, kun pitää luoda uraa, matkustella ja sitä, tätä ja tuota.

*

Tuttavapiirissäni omasta halustaan yksineläviä, yksinelosta pois haikailevia, lapsellisia ja lapsettomia avo- ja aviopareja, yksinhuoltajia, ydinperheitä, suurperheitä, uusperheitä, heteroita, homoja, bissejä ja kaikkea siltä väliltä. Minusta se on hienoa. Suuri osa kunnioittaa toisen valintoja, silti monenlaista aivopierua saa erityisesti osakseen, jos on sinkku tai lapseton pariskunta. Elämästä kun puuttuu siinä vaiheessa Jotakin Suurta. Huokaus.

*

En vihaa lapsia, minulla vain ei ole koskaan ollut vauvakuumetta. Hyvien ystävien vauvat, taaperot ja isommat lapsoset ovat mainioita tyyppejä, joiden kanssa leikin ja touhuan mielelläni. Silti en koskaan ole halunnut omaa palleroa, vaikka ystävän vauhtipalleroa nukuttaessa joskus kurkkua kuristaakin, kun katselee pieniä suloisen palleroisia jalkoja ja pulleita käsiä.

Teen töitä lasten ja nuorten parissa ja olen lapseton - jo se tekee minusta kummajaisen noissa ympyröissä. Suurimmalla osalla kollegoistani on lapsia tai ainakin suunnitelmissa hankkia jälkikasvua. Tosin töissä asia ei ole mikään ihmettelyn aihe. Kaikille kukille on tilaa kukkia.

*

Eräs ystäväni meni naimisiin ja hankki lapsia, koska "niin on tapana". Nyt hän on 40-vuotiaana väsynyt elämäänsä, työhönsä, mieheensä, talolainaansa ja lapsiinsa. Hän myönsi aina aikoinaan humalassa ollessaan menneensä virran mukana vain, koska ei osannut muuta.
Nyt hän on työssä, jossa ei viihdy - hän ryhtyi alakoulun opettajaksi, koska katsoi sen sopivan perhe-elämään.
Hän asuu kehyskunnassa keskellä metsää ja taloudessa on kaksi autoa - hän haluaisi asua keskustammassa ja olla ajamatta melkein tuntia ruuhkissa töihin.
Hän rakastaa lapsiaan, mutta tuntee itsensä ulkopuoliseksi roolissaan - ja potee huonoa omatuntoa, pitää itseään huonona äitinä ja epäonnistuneena ihmisenä.
Hän meni naimsiin tavallisen, kotona viihtyvän miehen kanssa, koska halusi tasaisuutta. Nyt hän huomaa olevansa vastakohtansa kanssa naimisissa. Mies on kiltti ja kunnollinen, mutta he ajautuvat koko ajan kauemmas toisistaan.

Ystäväni ei haaveile villistä sinkkuelämästä, vaan enemmän omanlaisestaan elämästä. Hän yrittää toteuttaa toiveitaan oman elämänsä puitteissa, minkä pystyy. Ammatin vaihtaminen esimerkiksi on aika vaikeaa, mutta hän kouluttautuu työn ohessa. Hän yrittää suostutella miestä lähemmäs kaupungin sykettä, koska lapset menevät pian lukioon ja sieltä skugiksesta on melkoisen vaikea matka haluttuihin opinahjoihin. Hän yrittää muutosta hillitysti, mutta se on silti hänen viimeinen keinonsa.

*

Vaikka oma elämäni ei ole täydellistä, olen siihen varsin tyytyväinen. En olisi onnellisempi perheenäitinä lähiössä, tuskin olisin onnellisempi pariskunnan toisena osapuolenakaan. Minulla on loistava lapsuusperhe ja sukua, läheisiä ystäviä, työkavereita ja tuttavia, joiden seuraa arvostan. Pidän huolta ihmissuhteistani ja haluan luottaa läheisiini. Se kaikki on hyvin palkitsevaa. En osaisi jättää ystäviäni elääkseni symbioosissa jonkun ihmisen kanssa, jonka vuoksi minun olisi "tavan vuoksi" luovuttava omasta elämästäni.

*

Kenenkään elämä ei ole täydellistä, mutta siitä voi aina yrittää tehdä mahdollisimman hyvän. Yrittäminenkin on jo tärkeää. Vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan.