Järkevä nainen

Istun kotona puolikuntoisena sohvalla teekuppi kädessä ja juttelen hyvän ystävän kanssa puhelimessa. Kuuntelen huolia, etsin virtuaalista laastaria, hymähtelen, kuuntelen, ymmärrän. Suurin toivein parisen kuukautta sitten alkanut suhde on hiljalleen hiipumassa monestakin syystä. Ystäväni on palasina, palaamassa hampaat irvessä deittiskeneen, mielestäni aivan liian pian. No, mitäpä minä olen neuvomaan.

Ystäväni kysyy suoraan, miksi minä en pode sinkkuahdistusta. Miksi, miksi miksi? Koska minä en ehdi. Kesäkausi tosin on hieman höpöherkempää aikaa, mutta toivon selviäväni tästä kesästä kuivin jaloin.

Ainut ongelma - jota ei tasan tunnusteta kenellekään - on mies menneisyydestä; törmäsimme pitkän tauon jälkeen. Vaikka olenkin vakuuttanut itselleni, että olemme Vain Ystäviä, miltei tunnustan, ettei asia ole niin yksinkertainen. Järkiminäni huomauttaa, että loistavaa ystävyyssuhdetta ei todellakaan ryhdytä munaamaan muistelemalla menneitä millään muulla tasolla. Kunpa höpöminänikin muistaisi sen.

*

Istun kotona teemuki kädessä ja kuuntelen Type 0 Negativea. Olen muistellut niin monia ihmisiä viimeisen kuukauden aikana. Jostakin syystä olen tuntenut tarvetta käydä läpi menneisyyttäni. Joskus menneisyyden äärellä tuntuu samalta kuin kuilun reunalla kävellessä: hienoista kuvotusta ja pelkoa, mutta samalla voitonriemua omasta uskalluksesta. Lohduttavaa on se, ettei haamusärkyä tunnu - paitsi yhden ihmisen kohdalla. Sen kanssa lienee sitten vain elettävä. La vie en rose - mukana tulevat myös piikit...