Kallioon on tullut jo syys...

Ihana ilma! Oikeasti! Ainakin verrattuna kesän helteeseen.

Vaikka satunnaiset sadekuurot ja kylmenevät ilmat joskus tuntuvatkin tylsiltä, olen huomattavasti energisempi kuin kesällä. Tuntuu, että helle ja hikoilu vievät kesällä kaiken energiani ja liikun eteenpäin kuin hikinen ameeba. Ihaninta on tietysti kirpeä ja kuulas syksyinen päivä ja samettinen ilta. Silloin on ihan pakko lähteä tepsuttelemaan ympäriinsä ja haistelemaan tuulta. Helsingin rannat ovat oikeasti romanttisia paikkoja, kirkkaassa syysilmassa koksikasakin näyttää osalta sataman teollista charmia.

Syksy on myös siinä mielessä ihanaa aikaa, että kynttilä- ja teetunnelmointi on taas arvossaan. Kun on saanut päivän työt tehdyksi, voi keittää itselleen pannullisen teetä, sytyttää kynttilät ja käpertyä sohvalle lukemaan kirjaa. Kun katselee ympärilleen hämärässä huoneessa ja näkee kaupungin valot vain hämäränä utuna jossain ikkunoiden alla, voi tuntea olevansa kaiken arkisen ylä- ja ulkopuolella.

Ajatus omasta universumista ja maailmasta on yhtä aikaa kiehtova ja pelottava. Jokaisella meistä on oma maailma, joka kulkee omaa sisäistä rataansa joko yhdessä tai ristiriidassa ulkoisen maailman lakien kanssa. Oma maailma on niin pakopaikka kuin vankilakin; toisena hetkenä se on Rivendell, toisena Rautapiha.