Kassialma

Entinen bilsaopeni sanoi aina, että naiset alkavat kantaa kasseja, kun tulevat vanhoiksi. Muistan nauraneeni lukiolaisena asiaa kovasti (baarissa kaikki mahtui farkkujen taskuun), mutta nyt olen kauhukseni siirtynyt olkalaukkuun baariasusteena. Myös työaamuina kassissa ja pussukassa löytyy, sillä rekvisiittaa on raahattava riesaksi asti.

Kannan sentään laukussani vain omia tavaroitani. Entinen miesystäväni kuului näihin siinä mielessä mammanpoikatyylin miehiin, joiden Aku Ankan taskukirjaa kooltaan muistuttavaa lompakkoa sai aina kuskata laukussaan. Ex-vaimo kuulemma teki niin, eikä valittanut koskaan. Katsoin silmät pyöreinä ja yritin survoa lompakon pieneen laukkuuni. Olin vähällä ostaan kundille Venäjällä varsin yleisen bisnesmiehen rannelaukun, jollaista kaikki puolimafioosoa muistuttavat perheenisät killuttelevat ranteessaan. Herra olisi varmasti saanut slaagin.

Mistäkö koko laukkuasia tuli mieleen? Bussissa viereeni istui reisitaskuhousuinen perusäijä, joka asetteli ja laskosti polvilleen huolellisesti... suuren, valkoisen, muovisen käsveskan. Siis oikeasti VESKAN. Ei mitään salkkua. Ei mitään pussukkaa. Veskan. Mies kaivoi veskasta peilin ja tsekkasi hampaansa. Lisäsi dödöä. Otti esille kännykän. Miehetkin alkavat kantaa kasseja, kun tulevat vanhoiksi.