Perjantai-illan huumaa & pohdintoja nautaeläimistä

Viimeaikaiset viikonloppuni ovat muodostuneet kahtalaisiksi.

Kun laahautuu perjantaina töistä kotiin mieli täynnä murhanhimoa ja/tai puhdasta väsymystä ja koukkaa salille edes hiukan piristymään, on sen jälkeen valmis vain joko elbaamaan sohvalla tai sitten tekemään töitä. Tai siis elbausasennossa tekemään töitä sohvalla.

Lauantaina sitten taas urheilee ja tekee töitä, kunnes lähtee radalle, jossa kohtaa melkein kaiken tässä universumissa mahdollisen. On alkoholilla sitten osuutta asiaan tai ei, sunnuntaille riittää pohdintaa joko omissa/kaverien tekosissa, omissa/kaverien kokemisissa, omissa/kaverien näkemisissä tai sitten yleisessa eksistentiaalipohdinnassa. Samalla kun tekee töitä.

Tässä viikonvaihteessa on aivan pirusti töitä. Ja ensi viikonloppuna joutuu lauantainakin töihin. Voi elämä. Miksi ei ryhtynyt lammaspaimeneksi Yorkshireen tai jäänyt sinne restauroimaan tuhansia kilometrejä niitä kiviaitoja, joiden romahdettua lampaat tai lehmät pääsevät tielle?

Muistan Brittiajaltani elävästi kaksi helunat&hertat tiellä -episodia. Toisella kerralla olimme kaveriporukalla tulossa leffasta. Autoa ajanut kundi päästi pitkän kirosanatulvan, painoi töötin ja kaasun pohjaan ja karautti hurjasti karjuen läpi lauman. Löin silmät kiinni ja avasin ne hyvin varoen odottaen näkeväni jonkun ammurouvan makaamassa auton konepellillä. Pääsimme ilman nauta- ja henkilövahinkoja läpi, osa hertoista lähti kyllä perään. Auto kärsi pieniä kolhuja... Toisella kerralla olin tulossa baarista ranskalaiskaverin kanssa. Nuori mies huokasi, tööttäili vienosti ja kiemurteli lauman läpi pienellä autollaan mutisten autonikkunasta lehmille (ranskalaisella aksentilla-ö): Exzcuse-moi, Madame. Would youa mowe dyour assh a bita...? Eräälle lehmärouvalle sai huomauttaa pari kertaa, pelkäsin koko ajan jonkun lehmän tulostavan jotain pahanhajuista autonikkunasta sisään.

Kalliosta ei onneksi lehmiä löydy. Pahanhajuiset tulosteet kadulla ovat aivan muista eliöistä lähtöisin...