Kauneus on hetkessä

Istun koneen ääressä yrittäen tehdä töitä. Musiikki soi taustalla. Äkkiä mieleeni tulee hetkiä, joihin olisin halunnut tarttua, vaikka se ei olekaan ollut mahdollista. Minä olen ollut sivustakatsoja, kuulija tai kokija, jonka tehtävänä on vain muistaa hetkiä, jotka eivät muille merkitse mitään.

*

Vuosia sitten Ruisrockissa. Kuuman päivän jälkeen lämpötila laskee nopeasti, ilma on kosteaa. Astelemme väsyneinä kohti polkupyöriämme. Katson viereisen pellon yli busseille taivaltavia ihmisiä, ojennan käteni ja pysäytän ystäväni. Värikkääästi pukeutuneet ihmiset kävelevät nousevassa sumussa, kunnes pellon kaukaisella reunalla katoavat pehmeään utuun. Taustalla soi vielä lopetteleva HIM. Kuin mustalaisleiri muuttaisi taivaaseen.

*

Jokin vuosi sitten Suomenlinnassa. Kävelen ajatuksissani kohti Kustaanmiekkaa. Päivä on kaunis, tuuli kohtuullisen voimakas. Kun olen kiipeämässä vallille, pysähdyn katsomaan kauempana saapuvaa laivaa. Vallilla seisoo kolme oletettavasti intialaistaustaista naista värikkäissä sareissaan, joiden liepeet tuuli nykii liehumaan heidän ympärillään kuin hennot liput. Häivähdys purppuraa, kirkasta keltaista ja hehkuvaa korallia.

*

Pieni tyttö tepsuttelee puiston käytävää eteenpäin. Hänellä on sininen farkkumekko, punaiset sandaalit, punainen hattu ja punainen sateenvarjo. Hänen äitinsä kävelee vieressä. Alkaa sataa rankasti. Pieni tyttö villiintyy, tanssii sateenvarjoineen kuin lieska. "Äiti, mä rakastan maailmaa!"

*

Alppipuistossa kävelemässä. Soittimessa Vuokko Hovatan Juhlat. Kävelen ylös ränsistyneeseen huvimajaan sateen alkaessa. Istun "ikkunanlaudalle". Katselen itkevää maisemaa. Alhaalla juoksee humalaisia teinejä, jotka kirkuvat kimakasti ja juoksevat ympyrää välillä kaatuillen. "Me tanssimme päällä raunioiden / sillä kuollut on rakkauteni / kuollut on rakkaus / siis kalvetkoon loiste aurinkojen / sillä kuollut on rakkauteni / eläköön, eläköön, eläköön."

*

Iltakävelyllä Tervasaaressa. Kuu loistaa oranssinhehkuisena ja tekee petollisen loistavan sillan veteen. Sillan, joka tulee juuri siihen kohtaa, jossan seison.

*

Vuosia sitten helsinkiläisen baarin tupakansavussa kaverien kanssa. Nostan jalkani ison matalan pöydän reunalle ja katson maiharieni kärkiä. Nostan katseeni ja annan sen kiertää mielenkiinnottomasti baarissa. Yksi ihminen vastaa katseeseeni. Kliseisesti sudennäköinen, mustiinpukeutunut, lyhyttukkainen, pitkä mies seisoo kahden vaalean naisen kanssa baarissa. Katson häntä rauhallisen välinpitämättömästi, hän tuijottaa takaisin sudensilmillään. Katsomme toisiamme baarin läpi, kunnes ystäväni ilmoittavat meidän lähtevän. Nousen ylös, kävelen ulos koko ajan katsoen miestä silmiin. Ohittaessamme mies hymyilee. En katso taakseni.

***

Selasin Akateemisessa runokirjojen hyllyä ystäväni kanssa. Tunsin jonkun tuijottavan. Hyllyn toisella puolella seisoi kliseisesti sudennäköinen, mustiinpukeutunut, hiuksensa ponnarille sitonut pitkä mies, joka katsoi minua ja hymyili. Hymyilin takaisin. Mies jatkoi katsomistaan ja sudensilmäistä hymyään. Vasta ulos kävellessäni muistin sudenkatseen vuosien takaan. En tälläkään kertaa katso taakseni, vaikka mieli tekisi. Maagiseen hetkeen ei halua tarttua tai rikkoa taikaa. Joku kutsuisi sitä peloksi, toinen melankoliaksi ja kolmas elämäksi.