Kaunis käytös, rehti mieli

Tänään tuli (taas kerran) pohdittua sitä, miksi ihmiset haastavat niin hanakasti riitaa keskenään ja miksi syy pitää aina etsiä jostakusta muusta kuin itsestä - niin aikuisilla kuin teineilläkin.

Tänään oli töiden puolesta monenlaisia tapaamisia ja palavereita. Huomasin taas ärsyytyväni ihmisten puutteellisista käytöstavoista. On ihan uskomatonta, että aikuinen mies marssi palaveriin paksu takki niskassa, lippis päässä, purkka suussa ja kännykkä kädessä, rojahti istumaan tuoliin, naputteli kännykkäänsä eikä kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että minä seisoin ovella tervehtimässä, valmiina kättelemään ja ohjaamaan istumaan. Naispuolinen henkilö mutisi pienesti, kätteli lahnamaisesti ja lorahti purkkaa mässyttäen toiseen tuoliin. Kun selitin asiaa, mies näpsytteli yhä kännykkäänsä. Pyysin kohteliaasti, mutta selvästi laittamaan kännykän sivuun ja keskittymään tähän asiaan. Sain osakseni kummastuneen silmäyksen, mutta kännykkä katosi taskuun. Kumpikaan ei juuri katsonut silmiin, puhe oli epäselvää mutinaa. Kun ojensin heille kaavakkeet, mies repäisi omansa kädestäni kiitosta sanomatta. Nainen mutisi jotain. Kun palaveri loppui, en ehtinyt edes kiitosta sanoa, kun mies jo paukaisi kännykkä korvalla ulos ovesta vauhdilla, joka kaatoi lähes tuolin. (Kyseessä oli kaksi kolmikymppistä ihmistä, joilla on vähän yli 10-vuotiaat lapset.)

Kun lähdin keittiöön teetauolle, kuljin ohi sellaisen huoneen, jossa kollegani pitivät palaveriaan. Oven läpikin kuului uskomaton huuto ja raivoaminen. Onneksi tiesin, että palaverissa on ainakin kolme työkaveria, muuten tilanne olisi pelottanut. Myöhemmin kuulin, että kaksi perhettä lapsineen huusi oman perheen kesken toisilleen kamalalla raivolla ja tuplasi raivon ja volyymin puhuessaan toisen perheen kanssa. Tarkoituksena oli selvitellä kahden teinitytön yhteisiä tyhmyyksiä, mutta moukkamaiset ja väkivallalla uhkailevat aikuiset kyllä vesittivät koko homman. Ihan sama, mikä on vanhempien koulutus, tulotaso tai luokkastatus, raivoajia löytyy ilmeisesti kaikkialta.

*

Ala-asteenopettajaystäväni huokailee taas, ennen koulunsa itsenäisyysjuhlaa, miten hankalaa on opettaa lapsille yksinkertaisia käytöstapoja ihan arkeenkin. Kouluun on tulossa suuri määrä veteraaneja, lottia ja lasten isovanhempia, joille halutaan näyttää, että nuoriso osaa käyttäytyä juhlatilaisuudessa.

Itsekin useasti vastaavissa bileissä kummastelleena kuuntelin touhua hieman huolissani. Omien kokemusteni perusteella seuraavissa asioissa olisi koulun ja muiden tahojen arjessa melkoisesti korjattavaa:

Vieraita asioita arjessa: kiittäminen (paperi viedään kädestä), tervehtiminen (livahdetaan), viittaaminen (huudetaan), aikuisen/opettajan kohtelias pyytäminen ("Hei, tuu heti tänne!"), kohteliaisuus kavereita kohtaan ("Hehee, sä vastasin väärin, hehe!") ja empatia ("***** mun ton ongelmat kiinnosta!")

Vieraita asioita juhlassa:
Toisen puheen kuuntelu hiljaa (aina saa hölistä), paikalla istuminen (yritetään lähteä liikkeelle), siisti ja juhlava pukeutuminen (lavalle esiintymään yritetään pipo päässä ja takki päällä), kännykän kotiin jättäminen (yritetään soitella toisten numeroihin), asiallinen suhtautuminen esiityjiin (buuaus, huutelu).

Moni nuori ja aikuinen väittää osaavansa käyttäytyä "sitten kun haluaa". Millainen tilanne se sitten on? Onko sellaista edes? Myönnän monesti hekumoineeni leveilleiden tuttavieni puheista silloin, kun he "menevät vaan hoitamaan" itselleen töitä. Haastattelun jälkeen kiroillaan, että "olipas niuho muija/äijä", mutta kyllä se varmaan tajusi "mun olevan guru" tai "mun olevan pomo". Tällaisessa tilanteessa tietää, ettei soittoa lisähaastatteluun ole tulossa. Yksi myyntityössä oleva tuttava saikin kuulla pomoltaan päin naamaa, että ylennystä ei tule sen vuoksi, että käytös on puuttellista ja epäkohteliasta. Oli melkoisen kova paikka 35-vuotiaalle miehelle opetella uutta asennetta. Nyt kuulemma nolottaa sitten menneet 35 vuotta ihan todella.

Täydellisen hyvin käyttäytyvää ja empaattista ihmistä tuskin onkaan. Olisi kuitenkin kiva, että ihmiset näkisivät hieman enemmän vaivaa ja ottaisivat toisensa paremmi huomioon. Hyvällä tahdollakin pääsee jo aika pitkälle. Päiväkoti ja koulu eivät pysty ihmeisiin, jo kotona asioita ei arvosteta.