Lehteilyä

Olen usein pohtinut, millaista elämäni olisi ilman kirjallisuutta, musiikkia ja teatteria, elokuvaa sekä taidetta. Erityisesti musiikki ja kirjat ovat olleet tärkeitä kasvinkumppaneitani. En ehkä ole etsinyt itselleni elämäni naista tai miestä kirjallisuudesta, kuten Martina Lowdenin Allt-teoksen päähenkilö tekee; sen sijaan olen etsinyt vastauksia moniin kysymyksiin, vieroittanut itseäni todellisuudesta tai halunnut uutta ajateltavaa.

Kirjallisuudella on useita tehtäviä. Minua ärsyttää sinällään jako jako hyvään ja vähemmän hyvään kirjallisuuteen, sillä kunnon hömppä sopii moniin tilanteisiin erinomaisesti. Toisaalta viihdekirjallisuudessa monia asioita käsiteltään pintapuolisen tarkkailijan mielestä kevyesti ja pintapuolisesti - usein kepeän pinnan alla kulkee kaunistelematon tarina esimerkiksi yhteiskuntamme ongelmista, ihmissuhteiden vaikeudesta, sukupuolirooleista, naisen asemasta tai hyvyydestä ja pahuudesta.

Ei ole lainkaan kummallista, että naiset ovat lukeneet viihdekirjallisuutta korkeakirjallisuuden rinnalla. Jane Austenia pidettiin aikoinaan todellisena hömppänä, mutta nykyajan lukija arvostaa hänen tarkkaa ajankuvaansa ja teräviä huomioita omasta aikakaudestaan. Naisille kirjoitetussa viihteessä äänen saivat ne naiset, jotka joutuivat miehisessä, kanonisoidussa kirjallisuudessa sivuun. Samaan tapaan miehille suunnattu jännitys- ja sotakirjallisuus kertoivat arkipäivän sankareista tai toivat jännitystä muuten rauhaisaan elämään. Vaikka realismi toikin 1800-luvun lopulla tavallisen ihmisen kirjalliseen keskiöön, kesti vielä vuosi, ennen kuin kirjallisuus saatiin kaikkien ulottuville. Pitkään puhuttiin "karjakkokirjallisuudesta" tai kouluttamattomien todellisuuspaosta. Nyt kirjallisuuslajien rajat ovat liukuvampia, suvaitsevaisempia.

Kirja on vanha ystävä, joka vie aikaa silloin, kun sen ei pitäisi. Työt kutsuvat, mutta kirja viekottelee pöydän reunalla.