Aivorajoitteista pohdintaa, silvuplee...
Olen usein toivonut olevani ulkonäöltäni toisenlainen. Olen toivonut, että itsekurini ja geenini olisivat pinnallisessa mielessä paremmat. Että olisin erilainen kuin olen nyt. Tämä ei ole mitään vastaväite- ja säälinkaipuuta vaan fakta. Olen tosin huomannut, että esteettisissä puutteissani on hyvät puolensa...
Olen huomannut, että elämä helpottuu monin tavoin vähemmän kauniin ulkoisen olemuksen vuoksi:
- ei ole uhka kenenkään parisuhteelle
- on hyvä tausta kauniille ystävättärille
- kutsutaan joskus armosta pariskuntaillallisille, joissa ulkonäön jokainen detalji käydään läpi ja analysoidaan (, vaikket tietenkään mene paikalle)
- kenenkään ei ole pakkon tarkistaa, että pääset turvallisesti kotiin baari-illan jälkeen, koska kukapa nyt seuraan tai kimppuun pyrkisi
- ...joten sen jälkeen kun on antanut pakit seuraan tunkeneille maahanmuuttajataustaisille kavereille, jotka puhuivat yhtä (suomalaisten ilkeydestä) ja tekivät toista (yrittivät tarttua kiinni) ja koska ei ikinä liity kenenkään seuraan aamuyöstä Unioninkadulla tai muuallakaan, saa kuulla olevansa kenellekään kelpaamaton frigidi rasisti ja säälittävä muutenkin
- voi mennä vapautuneesti kaverin luoksen kylään, vaikka paikalla olisivat kaikki Suomen upeimmat miehet, sillä heitä ei kiinnosta kuitenkaan
- saa olla itsekäs, saa haaveilla, älyä ei yleensä kyseenalaisteta
- jos bongaa elämänsä miehen, ihastus ei liene maaiman pinnallisinta
- on aina varautunut pahimpaan...
- omat saavutukset ovat kovan työn tulosta - oletettavasti...
- ... katkerana päivänä voi ryhtyä kunnon paskiaiseksi ja bitchailla kaikesta - sekä potea typeryydestään huonoa omatuntoa...
-> Kauneus on katsojan silmässä ja jokaisen korvien välissä.
Miten se saadaan esiin oikeasti ihanien ihmisten kohdalla?
(Onneksi itse omaa luonteen, jolla on ainakin kolme mieltä - jotain voi aina syyttää!:D)
