Kirottu hengähdystauko

Reippailin tänään sopivan kirpakassa ilmassa ja nautin auringonpaisteesta. Rakastan kirkkaita talvi-, syys- ja kevätpäiviä. Silloin ilma on jotenkin keveämpää hengittää, taivaan sini on huikaiseva ja elämä tuntuu kevyeltä.

Kun lueskelin jokin viikko sitten jotakin suomalaista naistenlehteä kampaajalla, jotenkin hämmennyin lehden synkästä Sunnuntai on sinkun itkupäivä -tyylisestä jutusta.

Okei, on sunnuntaipäiviä, jolloin olisi kiva, jos olisi seuraa. Silti suurin osa sunnuntaipäivistä on yleensä kivoja - mitä nyt usein töissä maanantai on raskas päivä. Mutta silti, sunnuntaina on jotenkin ihanan kiireetöntä ja rauhallista. Silloin on "virallinen lupa" löhötä vaikka koko päivän, kävellä raukeasti ympäri kaupunkia, käydä rauhassa kahvilla, kierrellä kenties kaupassa. Sitten illalla voi parkkeerata hyvin kirjan kanssa sohvalle tai lähteä urheilemaan.

Sunnuntaina on aikaa nähdä niitä kavereita, joilla on aina kiire. Sunnuntaina voi istua brunssilla kolme tuntia. Sunnuntaina voi kävellä Helsingin rantoja pitkin ja nauttia tuulesta, tuiskusta tai auringosta.

Ymmärrän myös niitä, joille sunnuntai on ahdistava pariskuntakävelypäivä. Kiersin taannoin reippaan corgin ja emäntänsä kanssa Töölönlahtea. Kierroksen puolivälissä kaverini huomautti, että 90% vastaantulijoista on omahyväisennäköisiä pariskuntia. Omahyväisyydestä en tiedä, mutta pariskuntia oli enimmäkseen liikkeellä. Virnistin, että sinkut makaavat krapulassa kotona tai ovat juoksulenkillä. Se ei kaveria ilahduttanut, on-off-suhde oli taas off-vaiheessa.

*

Istuin Akateemisen Kirjakaupan kahvilassa aamiaisella ystäväni kanssa eräänä kauniina sunnuntaina. Kuuntelin vaimeaa puhetta, kultivoitunutta keskustelua. Valo siivilöityi kattoikkunoista. Koko kirjakauppa huokui sunnuntaista rauhaa. Ihmiset yksin, kaksin ja isommissa seurueissa nauttivat hengähdystauosta ulkopuolisesta todellisuudesta. Kunnon sunnuntaifiilis.