Kolme kruunua

Minulla on monen mielestä kummallinen fanitus- ja tykkäyskohde. Se saa usein aikaan vastaväitteitä, maanpetturuussyytteitä, rojalistiluuloja, karjakonkatseita, yökkäysrefleksejä ja kummastusta. En ole kuitenkaan samanlainen über-fanittaja kuin kirjailija Miika Nousiainen. Meillä on kuitenkin yhteinen fanituskohde. Minäkin nimittäin tykkään Ruotsista, ruotsalaisista ja ruotsista.

Kun oli pieni, meillä kävi paljon pohjoismaisia vieraita. Tädit ja sedät seurustelivat äidin ja isän kanssa saksaksi ja skandinaaviskaksi. Opin ruotsin ja tanskan sanoja, korisevasti puhuneet tanskalaistädit olivat hupaisia. Kun kävimme vastavierailuilla myöhemmin, minua harmitti, etten voinut puhua tätien kanssa. He puhuivat vain saksaa ja äidinkieltään, minä suomea ja vähän englantia.

Koulussa minulla oli yläasteella kivoja ruotsinopettajia. Ensimmäinen oli boheemi täti, toinen vielä boheemimpi setä. Yläasteen kirja oli kamala - koko Suomen Nya Vindar -sukupolvi osaa kertoa, että Hasse soitteli rokkibändissä nimeltään Kuuma Peruna. Sommaren är här, jee jee...

Lukiossa jatkoin boheemin sedän kanssa. Sedän ansioista ruotsin tunnit olivat melkein viikon kivoimpia. Minä opin ruotsia helposti, ja itsekin ruotsiaan mielellään parannellut äitini tuki harrastustani tuomalla usein kaupasta ruotsalaisia lehtiä. Kun sain vielä leiriltä pohjoismaisia kavereita, joiden kanssa kirjoittelin ruotsiksi, olin tyytyväinen. Lukion kirjamme olikin aivan toista maata kuin yläasteen ikivanha opus. Kun olen katsellut kummitytön ja kaverien lasten ruotsinkirjoja, minua ei todellakaan ihmetytä, ettei muksuja innosta. Opukset ovat kerrassaan kamalia.

Muutin Turkuun opiskelemaan, ja minulla oli naapureina ja harrastuskavereina paljon suomenruotsalaisia. Minusta oli kivaa puhua ruotsia varsinkin, kun monet pampaslaiset tai ahvenanmaalaiset puhuivat varsin vähän suomea. Aloin myös huomata, että vaikka mielestäni ruotsini oli edelleen surkeaa, puhuin sitä niin hyvin, että se auttoi jo työnsaannissakin.

Luin jo lukiossa sanakirjan kanssa ruotsinkielisiä romaaneja. Luen edelleen mielelläni ruotsiksi. Esimerkiksi Jonas Hassem Khemirin maahanmuuttajaruotsiksi kirjoitettu Ett öga rött (suomeksi Ajatussulttaani) ei avaudu ollenkaan samalla tavalla suomeksi luettuna. Mikael Niemen Populärmusik från Vittula -teoksessa suomen kieli ja meänkieli ovat paljon suuremmassa asemassa, kun teoksen lukee ruotsiksi.

Ruotsalaisessa kulttuurissa on tällä hetkellä hyvin mielenkiintoista juuri toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajien ja yleensäkin maahanmuuttajataustaisten luoma musiikki, kirjallisuus ja taide. Suomessakin tunnetut Susanna Alikoski, Anna Järvinen ja Kent ovat tästä hyviä esimerkkejä. Myös dekkarikirjallisuus on korkeatasoista, hyvin elokuvattua ja meilläkin luettua. Uutta on ruotsalainen muunnelma ns. chick lit -kirjallisuudesta. Ruotsalainen yläluokka on siinäkin herkullinen kuvauskohde, mutta verrattuna vaikkapa angloamerikkalaisiin vastineihinsa, paistaa ruotsalainen folkhem-ajattelu kaikesta huolimatta läpi. Yhteiskuntakritiikkiä löytää yllättävistäkin paikoista, mm. perheväkivalta, naisen asema, lapsen oikeudet, varallisuuserot, päihteet ja onnen etsintä pohdituttavat hyvin eri tavalla kuin vaikkapa englantilaisissa romskuissa.

Tunnustus ruotsalaisen musiikin fanituksesta saa yleensä aikaan kahtalaista huomiota. Schlager-fanit ovat oma lukunsa, mutta yleensä ruotsalaismusiikkia pidetään iloisena, abbamaisena poppina. Kannattaa kysyä raskaan musiikin ystäviltä lisää, sillä ruotsalainen metallimusiikki on kovatasoista. Skandinaavisen death-metallin soundi syntyi Ruotsissa. Vieläkin kovalla tahdilla L-G Petrovin tukan vähenemisestä huolimatta painava Entombed polkaisi itsensä Left Hand Pathillaan sekä Sunlight-studion soundilla tyylisuunnan yhdeksi pääarkkitehdeista.

1990-luvulta nykypäivään katsottuna ruotsalaisen metallin bändilista on hengästyttävä niin raskaammalla kuin "kevyemmälläkin" puolella. Koko Skandinavian skene on omaa luokkaansa: bläkkiksen puolella norjalaiset hallitsevat suvereenisti, suomalaiset ja ruotsalaiset pörisevät erityisesti dööds-leirissä. (Klassikkobändeistä esim. Sentenced ja Amorphis luetaan kuuluviksi skandinaavisen melodeathin leiriin ja uudemmista bändeistä mm. Insomnium.) Gigeliä poljetaan Suomessa ja Ruotsissa yksin ja yhdessä, vaikka monen mielestä Ruotsissa tuo tenoripuoli oli sujunut paremmin kuin meillä... Niistä loistavista bändeistä mainittakoon nyt ihan vain esimerkiksi mm. Carnage, Entombed, Dismember, Grave, At The Gates, Pain, Dark Tranquillity, In Flames, Tiamat, Amon Amarth, Naglfar, Opeth, Hypocrisy, Lost Horizon, Bloodbath, Soilwork, Therion, The Crown, Meshuggah, Nocturnal Rites... Jos nuo kaikki saisi samalle festarille, olisi loppuunmyynti taattu. Aika nopeasti.

Monella suomenkielisellä on se käsitys, että suomenruotsalainen kirjallisuus ei ole suomalaista kirjallisuutta, vaan ruotsalaista. Ei pidä paikkaansa. Vaikka suomenruotsalaisen kirjallisuuden tyylisuunnat ja aikakaudet eroavat hieman suomenkielisestä, on suomenruotsalaisen kirjailijan helpompi saada tunnustusta Suomesta kuin Ruotsista, vaikka usein toisin luullaankin. Esimerkiksi meillä kovi suosittu Kjell Westö ei pure Ruotsissa senkään jälkeen, kun suomenruotsi on käännetty riikinruotsiksi. Suomenruotsalaista ja suomalaista kirjallisuutta yhdistää tietynlainen samantyyppinen melankolia, vaikka sen ilmenemistavat olisivatkin hyvin erilaiset.

Ruotsifanitukseni ei ole kritiikitöntä. En voi ymmärtää heidän leipämakuaan (makeaa), suklaamakuaan (makeaa) ja yleensäkin makeaa ruokamakuaan. Tyylillisesti Ruotsi on yhtäläisempi kuin Suomi. Suomalainen ei ole kenties yhtä trendikäs kuin ruotsalainen, mutta sitäkin persoonallisempi. Ruotsi on jyrkemmin jakautunut niin luokka- ja varallisuussuhteissa kuin maantieteellisestikin, suomalaista se häiritsee tietyissä tilanteissa. Myös ruotsin ja englannin sekoittaminen puheessa on jokseenkin hassunkurista, siis naurettavan muodikasta...

Miksi fanitan Ruotsia, ruotsalaisia ja ruotsia? Ehkäpä maassa ja kulttuurissa on mielenkiintoista erot ja samankaltaisuuden Suomen kanssa. Varsinkin ne erot. Tulee usein miettineeksi huvikseen, mistä kaikista ne johtuvat. Eivät ne erot pelkästä kielestä kiinni ole.