Lapsuutta...

Koin tänään taas jonkin kummallisen nostalgiapläjäyksen. Ensin aamulla heräsin siihen, että teki mieli vispipuuroa, nimenomaan äidin tekemää. Tsekkailin netistä Suursyömäriä ja jurnutin mielessäni sitä, että Maailman Vahvin Nalle on nykylapsille Bamse. Hmph.

Hekumoin ajatuksella vispipuurosta hetken, kunnes soitin kaverini aamukahviseuraksi. Taapersimme kahvilaan, jossa saimme noin kaksikymmentä hysteeristä naurukohtausta muistellessamme menneitä. Frendini läksi sukuloimaan, ja minä iskin nostalgiamusat soittimeen ja lähdin kävelylle.

On sinällään pelottavaa, että tekee mieli kuunnella lapsuuden Kissiä ja kasarin tukkaheviä. Normaalisti raskaamman metallin parista ei ole hinku minnekään (välillä nyt jazzin tai klasarin suuntaan), joten kävelylenkki Kissin, tukkahevin, paisutteluballadien ja hölkkähevin parissa oli pikkuisen kummallinen kokemus. Kotiin päästyäni tulikin kiire vaihtaa toisenlaiseen lapsuusmusaan, joten Ella Fitzgerald pistelee edelleen reippaasti menemään.