Lauantailuokittelua

Kuka tyrkkäsi tuon sateen tänne? Mistä se tuli? Onneksi koko aamua ei satanut. Kannoin kasilta pyykit narulle, menin sisälle ottamaan parin tunnin tirsat ja tekemään töitä. Kannoin pyykit sisälle, ripustelin ne luomaan sademetsätunnelmaa pieneen asuntooni ja kampasin nuhaisen naamani sellaiseen järjestykseen, ettei luultaisi ihan heti vampyyriksi.

Sipsuttelin eestaas kantakaupunkia palauttelemassa kirjoja ja kaverien omaisuutta. Sitten parkkeerasin kahvilaan odottamaan kaveriani, joka löi kaikki myöhästymisennätyksensä ja onnistui olemaan tunnin myöhässä. No, onneksi minulla oli aikaa lukea paikan kaikki lehdet, katsella ihmisiä, salakuunnella keskusteluja ja melkein ottaa tirsat.

*

Viereisen pöydän hipsterijengiä kuunnellessa en oikein tiennyt, olisiko pitänyt iloita päivän huumoriannoksesta, tuntea suurta älyllistä ylemmyyttä, ajatella osallistuvansa antpropologiseen tutkimukseen vai tuntea kauhua siitä, että niin pinnallisia ihmisiä on olemassa.

Pöydässä istui kaksi naista, joista nuorempi taisi olla pari vuotta alle 25-vuotias ja vanhempi saman verran yli. Heidän seuranaan oli hieman alle kolmikymppinen mies ja arviolta nelikymppinen mies, joka oli yrittänyt pukeutua 25-vuotiaaksi. Kaikki olivat peruspiirteiltään kivannäköisiä ja kaukaa katsoen persoonallisen hauskasti pukeutuneita. Lähietäisyydeltä ja yhdessä paikalla ollen heissä oli "jotain liikaa"; päälle oli puettu kaikki "oikeat" vintage- ja piensuunnittelijakliseet kerralla.

Ajattelin itsekseni, että porukka tuntui istuvan paikalla päät vauhkosti ympäriinsä pyörien odottamassa sitä, että Hel looks -kuvaaja tai vastaava sattuisi kulkemaan ohi ja kuvaamaan heidät ja heidän ainutlaatuisen tyylinsä. Kun sitten ajattelin olevani ilkeä bitch tummasävyisine makuineni, vanhempi miehistä aukaisi suunsa ja paukaisi ajatukseni lähes sellaisenaan. Siis että häntä niiiiin ärsyttää, että vaikka hän on ollut "vaikka keiden tyyppien" kanssa Siltasessa ja Luftissa ja Kutoslinjalla ja keikoilla ja avajaisissa ja Just Oikeissa Liikkeissä, hänen ponnistelujaan ei huomattu, vaikka hän tarvitsisi näkyvyyttää asialleen (mitä se lieneekään, ei käynyt ilmi). Muu seurue oli sulaa myötätunnosta ja harmitteli, että aina samat ihmiset pääsivät kuviin. Ja että "se yksi feikki" oli päässyt johonkin naistenlehteen esittelemään "ihan muilta kopioitua" tyyliään. Sitten he palasivat omaan ulkonäköönsä ja tyyliinsä ja sen analyysiin.

Ajatukseni kirjani parissa olivat ristiriitaiset: toisaalta arvostin sitä, että joku pohtii ulkoasuaan ja sen viestiä perinpohjaisesti. Samaan aikaan taas mietin, että minut taas oli kasvatettu siihen, että pääasia ovat sanat ja teot, ei ulkonäkö. Omassa työssänikin ulkonäkö ei saa peittää viestiä, pukeutuminen ei saa olla liian erikoishakuista. Vaikka vapaa-ajalla tuleekin joskus kiikuttua goottimetallistisesti hyvinkin mielenkiintoisissa asukokonaisuuksissa, on lähtökohtana aina ollut fiilis, ei tietoinen ulkoasun rakentaminen - puhumattakaan siitä, että "pääsisi" kuvatuksi johonkin. Hell, no!

*

On olemassa edelläkävijöitä ja "edelläkävijöitä". Ensin mainitut talsivat oikeasti omia polkujaa, haistattavat pitkät muodille ja trendeille - ja luovat niitä tekemällä omia juttujaan muista välittämättä. Heidän perässään muodinluojat ja muotitoimittajat ja muotibloggarit sekä trendinhaistelijat yrittävät pysyä, heitä yritetään "löytää" ennen muita.

"Edelläkävijä" luulee olevansa jotain erikoista, mutta hän seuraa jo trendiä ja yrittää antaa itsestään kuvaa luontaisena trendinenänä. Osassa alakulttuureista tapaa lajinsa puristeja, joiden mielestä massat (siis enemmän kuin sata ihmistä) tuhoavat aidon ja alkuperäisen. Puristeilla ja "edelläkävijöillä" on yllättävän paljon samanlaisia mielipiteitä. Kumpikin pelkää kuollakseen putoavansa "aitojen tyyppien" junasta.

Esimerkiksi hipsteripiirien "edelläkävijöillä" ja black metallin true-evileillä on yllättävän paljon samankaltaisia piirteitä. Kumpikaan ei halua olla "trendikäs", mutta silti kumpikin scannaa oman kenttänsä musiikkia, tyyliä ja mielipieteitä tarkalla seulalla löytääkseen jotain uutta ja sellaista, mitä muilla ei ole. Kumpikin dissaa voimakkaasti "perässähiihtäjiä" (siis 99,999999999999% väestöstä), niitä, jotka eivät ole tarpeeksi hip/true. Kumpikin pelkää "tavallisuutta", "jämähtämistä" ja "näkymättömyyttä". Kumpikin haluaa näkyä ja aiheuttaa reaktioita. Suuri osa siitä, mitä kumpikin fanittaa, ei pääse heidän piiriensä ulkopuolelle. Pakonomainen uuden etsiminen ja massojen välttäminen on itseisarvo. Yleensä kumpikin väsyy jossain vaiheessa ja höllää vähän. Kuten brittiläinen kaverini, bränditutkija, toteaa: "Siitä kasvetaan ulos yleensä ennen kuin täytetään 25 vuotta - tai sitten se muuttuu todelliseksi pakkomielteeksi."

*

Istui kahvilan nojatuolissa jalat allani lukemassa, kun huomasin toisen miehistä skannaavan kahvilan asiakaskuntaa. Jossain vaiheessa katse pysähtyi minuunkin ja mustasävyiseen persoonaani. Mies tsekkasi kaverilta saadut nilkkurit, mustat paksut sukkahousut, samettihameen, perusneulepaidan, käsien ja kaulan koruröykkiöt, väriläiskähuivin, luonnon pörröttämän tukan ja rohtuneiden huulten vuoksi vahvasti punatun suun. Sisään pöllähtäneen kaverin vaatteista kiinnitettiin huomiota mummin vanhaan mekkoon ja punaisiin mokkasaappaisiin.

Kun keskityimme kaverini kanssa latteen ja juoruihin, aloitti mies monologin suomalaisten naisten tyylittömästä pukeutumisesta pukiessaan takkiaan ylleen. Suorapuheinen ystätär, joka ei ollut kuullut aiempia johdantoja, mutta oli ärsyyntynyt tuijotuksesta ja typeryydestä, pamautti miehen poistuessa ovesta heikinheimomaiseen tyylinsä: "Jumalauta, mikä tapaus. Luuliko se olevansa intialainen dandy vai ruotsalaissaksalainen chattijuontaja? Ei, kyllä se oli päätetyöntekijä Punavuoresta."

Touché ja eläköön snobismi...