Moment of calm

Istuin sohvalla teemuki kädessä ja luin huonosti kirjoitettua ja kovin tylsää sinkkutyttöromaania, jossa juostaan epätoivoisesti miesten perässä viinapullo toisessa ja blandis toisessa kädessä. About. Olen typeryyksissäni lupautunut menemään hyvin heppoisen maun omaavan lukupiirin tapaamiseen. Keksin itselleni loppukevääksi muuta tekemistä, kun näin loput teokset. Ei minun pääni kestäisi. Ymmärrän todellisuuspaon, mutta silti...

Luen hyvin monenlaisia teoksia, "oikeasta/vakavasta" kirjallisuudesta "hömppään". Vihaan luokittelua. Se minun täytyy tosin myöntää, että suurin osa lajityypistä chick lit ei ole minun juttuani.

*

Huono chick lit sai huokaamaan, että onneksi suurin osa tutuistani voi tällä hetkellä paljon paremmin kuin keskimääräinen lajityypin päähenkilö. Isolla osalla tutuistani on meneillään ihanan seesteinen vaihe: tosi moni viime vuonna siviilisäätyään surrut on alkanut nauttia sinkkutyttöstatuksestaan. Kyse ei ole mistään aivottomasta Sinkkuelämää-menosta; kyse on puhtaasti siitä, että nautitaan ystävien seurasta, matkoista, oman asunnon sisustamisesta, opinnoista, töistä, perheestä, lemmikeistä, pitkistä keskuisteluista, omasta rauhasta, harrastuksista ja mielenrauhasta.

On ihana huomata, miten monen ahdistus on todella helpottanut. Yksikin tuttava huokasi, että hänen kaksi viime vuottaan ovat olleet kammottavaa yritystä päteä vakiintuneen kaveripiirin silmissä, yritystä "päästä" yhdeksi parillisista. Viime syyskuussa hän heitti hanskat tiskiin ja keskittyi siihen, että itsellä on hyvä olo. Yllättäen elämä onkin tällä hetkellä aivan ihanaa ja arvomaailma paremmassa kuosissa. Hän kun uskoi vielä vakaasti vuosi sitten, että vain typerät, lahjattomat ja rumat "eivät saa miestä". Näin oli kertonut kauniisti eräs tuttavapariskunta. Onneksi minä en ole koskaan uskonut tuollaisia urpoja - ja olen radeerannut sellaiset ulos kaveripiiristäni.

Itse olen tajunnut jo vuosia sitten totuuden siitä, että on parempi olla yksin kuin huonossa suhteessa - ja sen, että viihdyn tosi hyvin yksi. Jostain kumman syystä typerä höpöminäni hoitaa minut aina välillä pulaan. Onneksi tajuan yleensä räpiköidä turvaan omaan rauhan satamaani jossakin vaiheessa. Järki pelaa edes ajoittain...

*

Minä pidän varsin paljon omasta elintavastani, se ei vähennä onnellisuuttani - siihen vaikuttavat tällä hetkellä aivan muut asiat.

Perinteisen dogmin mukaan yksineläjän kuuluu olla onneton ja odottaa parillisuuden aikaan. Parillinen ei saa myöntää, ettei viihdy nykyisessä elintavassaan.

Olen joskus huomannut, että haluni vastustaa "oikeanlaisen elintavan" normeja on tulkittu halveksunnaksi esimerkiksi parisuhdetta kohtaan. Kyse ei ole todellakaan siitä. Kyse on siitä, että moni uhraa oman onnellisuutensa "yleisesti hyväksytyn" ja "oikean" alttarilla.

Kirjoitettaessa soi Alison Krauss & Robert Plant: Sister Rosetta Goes Before Us