Naistenlehtihöpinää II

Minun piti kirjoittaa koko päivä, käydä lenkillä ja pinkaista illalla treenaamaan. Joo, tein näitä kaikkia, mutta iso osa päivästä meni kyllä mielenkiintoisen kirjan (työaihetta, mutta kuitenkin) ja lehtien lukemiseen.

Kuten olen jo ennenkin maininnut, meidän talossa siis asuu joku, jolla tulee ilmeisesti työsuhde-etuna paljon lehtiä ja niitä ostetaan paljon myös irtonumeroina. Olen viime aikoina pohtinut, että pitäisikö laittaa lehtilaatikkoon lappu, jossa lupaan noutaa tämän ihmisen lukemattomat tai kerran selatut lukuisat lehdet hyvään kotiin... Kiitos hänen, olen lukenut niin Tieteen Kuvalehteä, Suomen Kuvalehteä, suomalaisia naistenlehtiä sekä ulkomaisia lifestyle-, terveys, kulttuuri- ja naistenlehtiä perusteellisen dyykkauksen jälkeen. Olen huolestuneena huomannut, että lehtien määrä on vähentynyt. Onkohan joku muukin huomannut lehtiroskiksen aarreaitan vai onko lehtihana ehtymässä? No, ihan sama. Olen saanut pari vuotta nauttia ylimääräisestä ja ilmaisesta huvista. Kiitos vain siitä! Monia lehtiä ei tulisi itse ostettua korkean hinnan vuoksi, mutta niitä on ollut ihan kiva selailla. Varsinkin matkailuun liittyvät lifestyle-lehdet ovat usein olleet sellaisia, että niitä ei edes Suomesta löydy. Rahattomalle reissukuumeiselle niiden lukeminen ei kyllä ole ihan terveellistä...

Minulla on välillä paha tapa ostaa myös itse liikaa lehtiä. Asuessani Briteissä lehdet olivat halvempia ja niitä ostettiin kimpassa kämppisten kanssa. En lue edelleenkään juurikaan suomalaisia naistenlehtiä, Trendi on oikeastaan ainoa, sillä olen tilannut sitä vuosia. Kaverin luona tulee luettua Olivia, jossa on hyviä asiajuttuja, mutta jolla on pikkuisen samaa ongelmaa kuin luksussuuntautuneessa Gloriassa. Taidan olla liian nuori, lapsellinen ja vähänvarainen kuuluakseni kohderyhmään. Lehti tuntuu jotenkin liian...säännellyltä.

Kun olin teini-ikäinen, luin paljon ruotsalaista Vecko-Revytä. Nykyään en sitä teini-ikäiselle kummitytölle tilaisi, sillä sen kieli on vielä pahempaa kuin suomalaisessa Cosmopolitanissa. Ruotsissa on meneillään pienoinen kriisi nykyhetken puhe- ja kirjakielen suhteen; koska sekä ruotsi että englanti kuuluvat samaan indoeurooppalaiseen kieliryhmään, on anglismien paljon helpompi soluttautua peruspuhekieleen kuin meillä Suomessa (ja suomeen). Paikallisen äidinkielenopettajat ovat huolissaan nuorten äidinkielen taidoista - eikä syyttä. Vecko-Revy-svenskan on kielimuoto helvetistä. "So we show you hur du ska mejka dig fint och hur du får din make-up att stay." Mahtavaa...

Vuosien saatossa on ollut myös hauska huomata sekä lehtien linjan että oman maun muuttuneen. Jotkut asiat pysyvät. Taidan olla joko liian estoinen Cosmopolitanin lukijaksi tai sitten 50 tapaa sitoa mies sänkyyn -jutut eivät vain kiinnosta minua tarpeeksi. Yleensä on mieluummin tullut luettua vaikka Marie Clairea. Tylsä juttu on, että monia varsin ärhäköitä lehtiä ei saa Suomesta. Suurin harmi on kuitenkin se, ettei 1960-luvun hittilehden Novan uudelleen elvytys onnistunut. Se oli hauska, kapinallinen, debattinen ja visuaalisesti upea.

Brittiläisen tuttuni isoäiti omistaa lehtikokoelman, jollaisesta voin vain uneksia. Hänellä on huolellisesti arkistoituna upeita saksalaisia, ranskalaisia, englantilaisia ja amerikkalaisia muoti- ja tyylilehtiä 1920-luvulta alkaen. Tuttavani toi naistutkimuksen seminaariimme niitä joitakin näytille, kun puhuimme aikakauden poliittisista virtauksista ja kulttuurista. Nuo vanhat magasiinit, kuten niitä sen ajan suomen kielessä kutsuttiin, ovat muisto ajasta, joka oli ja meni. Sotien välisen ajan kiihkeisiin vuosiin kuului paljon sellaista, joka myöhemmin vaiettiin kuin häpeillen kuoliaaksi. Magasiinit olivat yhdistelmä muodikkaita elokuvia, kirjallisuutta, teatteria, urheilutähtiä, taidetta, kirjailijoita, elokuvatähtiä, suurkaupunkeja, huvituksia, politiikkaa, muotia ja teknologiaa.

Kaiken ympärillä väreili dekadenssi ja erotiikka, julkinen ja fyysinen kauneudenpalvonta, jollaista pidettiin toisen maailmansodan jälkeen häpeällisenä ja moraalittomana. Suomeenkin magasiinit kulkeutuivat kiinnostuneiden tilaamina ja matkalaisten mukana. Ne tuntuivat sisältävän haasteen - oletko tarpeeksi moderni ja rohkea lukijaksi?

Toivoisin löytäväni samanlaisen haasteen nykyhetken lehdistöstä. Marginaali- ja valtakulttuurin onnistunut yhdistäminen on kenties laajan tarjonnan vuoksi mahdotonta ja vastaavanlaista näkökulmaa pidettäisiin snobistisena. Tuolloin snobismi kuului itsestään selvästi asiaan. Vain pieni osa ihmisistä Suomessa, muualla Euroopassa ja Amerikassa eli unelmaa, joita magasiineissa esitettiin.

Unelma tuntuu nykyään olevan pakko saavuttaa; ennen lehdistä ja mediasta etsittiin kevennystä arkeen, oman elämän vastapainoa. Nyt jokainen haluaa oman osansa esitetystä. Mieluiten olla mukana. Elää ideaalielämää. Kukaan vain ei oikeasti tiedä, mitä se on.