Näyttääkö berberini tässä hameessa lentotukialukselta?

Ystävyys. Luultavasti maailman paras sana.
Se hakkaa rakkauden yleensä 6-0, koska ystävyys on todennäköisemmin säilyvää eikä lähden portugalilaisen webdesignerin, unkarilaisen stuertin tai punavuorelaisen mainostyypin mukaan - tai katoa, koska toinen osapuoli päättää lähteä etsimään itseään joko Turun saaristoon, australialaiselle lammasfarmille tai nettiin.

Ilman ystäviä elämässä olisi paljon tylsempää. Kenen kanssa nyt muuten voisi jauhaa paskaa tärkeistä ja turhantärkeistä asioista, reissata uskomattomia reissuja (vaikka vain ihan Vantaalle) ja jakaa elämän pieniä ja suuria sattumuksia.

Ystävyys ei tosin ole pelkkää hunajaa ja sokeria - sitä pitää hoitaa kuten mitä tahansa suhdetta. Jos toinen joutuu jatkuvasti huolehtijaksi ja Leeliaksi saamatta mitään vastalahjaksi, ei vahvinkaan ystävyys kestä sitä.

Toisaalta on myös myönnettävä, että ystävyyskin muuttuu. Me muutumme. Sepä se vaikeaa joskus onkin. Kun toinen raknetaa kotipesää ja toinen haluaa kiitää hiukset hulmuten festareilla, ollaan isojen kysymysten äärellä.

Ystävyyden voisi tiivistää muutamaan loistavaa toteamukseen juuri oikeissa tilanteissa:

- Näyttääks mun berberi lentotukialukselta täs kynähameessa?
- Joo, näyttää. Mut pieneltä lentotukialukselta.

*

- Pitäsikö mun mennä sen tyypin kanssa toisille treffeille. Ekoilla oli kivaa, mut...
- Panisin. Ööö. Eikusiis menisin.

*

- Miten mä voin korvata sun avun?
- Pukeudu huomenna mun kaa siihen kana-asuu mun kummilapsen synttäreille.
- En mä...
- Kuule, kaikki miehet käy kuumini tipuihin. Mieti, hei.

*

- Mua ahistaa.
- Niin muakin.
- Mikä sua ahistaa?
- Esmes duunit, mies, koiran sairaus ja silleen... Entä sua?
- Suklaan kalorit.

*

- Kenen idea oli ostaa se vika skumppa?
- Mun. Mä myönnän.
- Miksi, voi miksi?
- Mistä sä heräsit? Mä heräsin Runeberginkadun Radissonista.
- No kuule Vaakunasta.
- Sait sä aamiaista?
- Ööh, joo.
- Sit ei ollut turha reissu.

*