Ihan kiva (mutta ei koskaan täydellinen tai tarpeeksi hyvä)

Minä olen ihan kiva.
Minä olen aika älykäs.
Minä olen varsin nopea.
Minä olen kohtuullisen toimelias.

Minä olen vähän luova.
Minä olen jonkin verran tylsä.
Minä olen kaukana kauniista.
Minä olen keskimääräisen tavallinen.

=

Minä en ole tarpeeksi hurmaava.
Minä en ole tarpeeksi älykäs.
Minä en ole tarpeeksi nopea.
Minä en ole tarpeeksi toimelias.

Minä en olen tarpeeksi luova.
Minä en ole tarpeeksi erikoinen ja kiinnostava.
Minä en ole tarpeeksi kaunis.
Minä en ole tarpeeksi persoonallinen.

Mutta:

Minä olen liian puhelias.
Minä olen liian kulmikas.
Minä olen liian vapauksia ottava.
Minä olen liian sopimaton.

*

Minä olen hyvin väsynyt olemaan jotakin, mutta en koskaan mihinkään sopiva. Yritän olla välittämättä muiden mielipiteistä, mutta tuntuu hieman jakomielitautiselta kuulla toisten ihmisten määrittelyä itsestään - harvinaisen ristiriitaista määrittelyä.

Kun samana päivänä on työkaverin mielestä aivan liian paljon kaikenlaisia vapauksia ottava, kaverin mielestä kohtuullisen hillitön ja poikaystävän mielestä tylsä, tekisi mieli heittää pyyhe kehään ja muutta mietiskelemään yksinäisille vuorille.

Moni suree, ettei tunne kuuluvansa minnekään. Haluaisin tietää, kuka oikeasti tuntee kuuluvansa jonnekin. Siis ihan oikeasti. Koen monessa tilanteessa olevani ehkä/kenties/mahdollisesti osittain jonnekin kuuluva, mutta samaan aikaan tilanne näyttää minun olevan samaan aikaan erittäin vahvasti myös jonnekin muualle kuuluva.

Suhtaudun vilpittömän uteliaasti niihin ihmisiin, jotka tuntevat tiukasti kuuluvansa joukkoihin ja olonsa kotoisaksi "ihan kaikkialla". Kun itse tuntee olevansa yleensä jonkin verran väärässä paikassa ja hyvinkin vääränlainen, on täydellisen kuulumisen tunne yleensä vieras.

Okei, myönnän. On yksi paikka, jonna kuulun ihan täysin. Metallikeikan yleisö. Tarpeeksi samanhenkinen, tarpeeksi etäinen, tarpeeksi hullu. Noniin. Soittakaa Paranoid!