Nobody knows...

Kotona kipeänä makaaminen on kamalaa. Olen perusluonteeltani sellainen suhari, että tykkään olla menossa. Viihdyn toki rauhassa sohvannurkassa lukemassa, rakastan köllötellä pitkään sängyssä aamulehden parissa ja istun usein pitkään omissa ajatuksissani nojatuolissa. Iltaisin istun pitkään työpöydän ja tietokoneen ääressä tekemässä töitä. Voin kuitenkin itse päättää, minne olen menossa ja milloin. Nyt pitää ottaa r-a-u-h-a-l-l-i-s-e-s-t-i .

Yritän kerrankin pysyä paikoillani ja olla hyvin rauhassa. Päätin, etten käy edes kaupassa, vaikka matka on lyhyt. Vanutaan nyt sitten sisällä pari päivää vaakatasossa. Ruokaa on kaapissa, joten pakottavaa syytä ei ole. Suklaahimoni luonnollisesti on ponkaissut huimiin sfääreihin ja himoitsen lightcolaa aivan järjettömästi. Hyvä syy pysyä tiukkana: työpäivinä limsaa tulee litkittyä kofeiinin vuoksi ihan liikaa ja suklaa maistuu aina liian hyvin.

Olen kuluttanut koko päivän fantsuamalla kaikista keikoista, joille haluan. Tämän viikon Swallow the Sun taitanee jäädä haaveeksi tämän tilani vuoksi, mutta ensi viikon Norther olisi jo kiva. Seuraavalla viikolla olisikin sitten Amorphista, Vuokko Hovattaa ja vaikka mitä muuta kivaa tarjolla. Rakastan käydä niin rock-, jazz- kuin klasarikeikoillakin. Suuri haaveeni olisi matkata ajassa taakesepäin kuuntelemaan jazz-idoleitani Harlemin savuisiin kapakoihin. Ella Fitzgerald, Bessie Smith ja Billie Holiday, se vasta olisikin jotain!

*

Taidan siirtyä hiljalleen nukkumaan. Jospa tämä tauti talttuisi lääkkeillä, levolla, jazzilla, c-vitamiinilla, unella ja hiljaisuudella.