Köhis

Näytin tänään töissä kuusikymppiseltä osa-aikaeläkeläiseltä, mikä ei ollut omiaan parantamaan nuhaista fiilistäni. Siinä vaiheessa kun hiihtelin pitkin käytäviä matalissa kengissä, villakangashousuissa, topissa ja tylsässä mummovillatakissa, totesin keski-ikäistymiseni alkaneen oikein mukavasti. Huoh. Tahdon päästä eroon tästä taudista ja tautipöhöstä sekä saada lähteä kunnolla salille. Pää ei kestä liikkumattomuutta, kroppa kaipaa endorfiinikicsejä ja silmät kaipaavat peilistä normaalia hameniekkaa. En ole timmi sylfidi, mutta omalla tavallani virtaviivaisempi kyllä normaalisti.

Työpäivä sujui kuin tervattuna. Aamusta asti olo oli kaikkea muuta kuin hyvä. Yritin saada työterveyslääkärin kiinni useita kertoja, turhaan. Yritin saada omalääkärini kiinni, turhaan. Jonotuksista ei päässyt edes läpi. Lopulta marssin riskillä työterveysaseman päivystykseen, joka vetikin yllättävän nopeasti. Köhisin ovesta sisään, ja lääkärisetä oli heti yskäni jälkeen stetari kädessä tuolini vieressä. Keuhkoputkissa rohisi selvästi, putkistoni taisi kuulostaa lähinnä grindcore-bändin pörinältä, joten lisäselvittelyn jälkeen määrättiin lepoa ja lääkistystä.

Trekkasin kotiin, soitin töihin ja otin pienet levot. Töissä tietysti ilahduttiin valtavasti parin päivän saikusta, mutta pakko on mimmi saada kuntoon. Siirrynpä tästä takaisin makuuasentoon yskimään, jotta loppuviikosta kykenen olemaan iskussa mestoilla.