Pallottelua

Aamulla tunsin itseni Kunnon Kansalaiseksi, kun pinkaisin sutena ylös sängystä ehtiäkseni salille treenaamaan. Marssin pyhäpäiväisen tyhjää katua eteenpäin lapsellisen leuhkana terveellisestä aamun aloittamisestani. Salilla tömpsähdin masulleni maan pinnalle, kun huomasin, miten huonossa kunnossa olen. Sen siitä saa, kun stressaa, tekee liikaa töitä, syö mitä sattuu ja nukkuu liian vähän. Noh, spinning-pyörän selässä pitää muistaa hyllyä aktiivisesti jatkossa. Kyllä se kuntoa parantaa, oloa virkistää ja olemusta soukentaa. :)

Salilta marssin ulos taas autuaan itsetyytyväisenä ja matkasin hakemaan itselleni latte-mukillista mukaan. Matkalla näkemäni todisti, että suurin osa miehistä on pallon vietävissä. Ympyrätalon edessä pelattiin melkoisen hervotonta matsia: kaksi elämää ja kapakoita nähnyttä elämäntapaintiaania potki palloa toisilleen kannustushuutoja öristen. En tainnut olla ainut, jota setäpotkupallo huvitti suloisesti. Illuusio terveellisestä harrastuksesta kyllä kaatui kassien kilinään. Doupattua porukkaa...

Pyhäinpäivä on kerrankin tullut vietettyä rauhassa ja muistellen. Soitin parille sukulaistädille, puhuin iskän kanssa puhelimessa, kirjoitin kirjeen parille tutulle ja köllöttelin lehden parissa sohvalla kuin suuri pullea myyrä. Samalla aloin pohtia muuttuvaa kuvaa ikääntyneestä ihmisestä. Ennen oli pieniä mummoja ja pappoja, jotka tassuttelivat tasaisesti vanhuuttaan eteenpäin. He ovat nykyisin melkoisen katoava luonnonvara. Ikääntyneen vasta pitääkin olla menevä ja trendikäs! Kun katselin pientä, kumaraa setää ja hänen mäyräkoiraansa, jotka taapersivat rauhallisesti ja samaan tahtiin pitkin katua, pohdin taas kerran, millainen elämä sedällä mahtaa olla takana ja millainen edessä.

Nyt pitäisi saada itsensä kuosiin kaverin bileitä ja iltaörinöitä varten, mutta laiskimus maximus voi edelleen hyvin. Sitä paitsi ulkona on aikas kylmä. Pitää kiskoa lämmintä niskaan. Kirkas ilma lupaa kylmää yötä. Eipä ehkä kannata lähteä hippaamaan pikkukengissä, ettei talvi yllätä.