(Pelko) elämättömästä elämästä

Se iskee lehteä lukiessa, kaveria kuunnellessa, televisiota katsoessa, kadulla kävellessä, netissä surffatessa, levottomassa unessa, äänekkäässä baarissa, piknikillä puistossa, kävellessä yössä yksin, liikkuessa kaverin kanssa, kirjan ääressä.

Tässäkö tämä elämä on?
Onko elämä aina tätä?
Miksi muille tapahtuu niin paljon enemmän?
Olenko minä elämän sivuraiteella?
Elänkö minä tarpeeksi villiä elämää?
Saavutanko tarpeeksi?
Olenko varmasti kokenut kaiken, mikä pitääkin?

Elämä on monelle suorittamista, mitä tuetaan muka-hauskoilla jutuilla: 30 asiaa, jotka pitää kokea ennen 25-vuotispäivää; 15 asiaa, joita on pitänyt kokeilla ennen kuin voi mennä kihloihin; 20 asiaa, jotka jokaisen on pitänyt kokea elämässään...

*

Ballad of Lucy Jordan (tunnetuin Marianne Faithfullin esittämänä) on biisejä, joka palaa toisinaan salakavalasti mieleen. Yleensä tilanteessa, jossa epäilee, "ettei ole elänyt tarpeeksi". Toisaalta se saattaa muistuttaa muistakin asioista, jotka elämästä puuttuvat.

Joskus on terveellistä miettiä, elääkö oikeasti sellaista elämää kuin haluaa. Onko oikeasti oikeassa työssä? Onko sellaisessa parisuhteessa, joka tekee aidosti onnelliseksi? Ajelehtiiko vain elämän virrassa päämäärättömästi? Voisiko oman elämänsä purren peräsimeen tarttua tiukemmin?

Toisaalta sitä saattaa haluta elää tietynlaista elämää, koska on imenyt tietynlaisia vaikutteita tuttavistostaan/mediasta. Ja koska on opetettu, että elämässä on hyvä olla kunnon tavoitteet. Ja koska paikoilleen pysähtyminen on sama kuin kuolema.

Joskus sitä huomaa elävänsä jonkun muun (puoliso/vanhemmat/yhteiskunta) asettamien askelmerkkien mukaan. Jos ei tee tiettyjä asioita, ei voi elää oikeaa elämää, jättää velvollisuutensa täyttämättä ja on epäihminen.

*

Omassa elämässäni hapuilen tällä hetkellä uuden (ja toisaalta vanhan edessä). Juuri nyt elämä on pitkospuiden asettelua, jotta upottavan suon yli päästäisiin kohti kaukaista määränpäätä. Sitten pitäisi vielä osata purjehtia hatara purtensa sinne kaukaiseen satamaan.

Se kaukainen satama on minulle eräänlainen Atlantis. Kun olen siellä, olen saavuttanut yhden pienen tavoitteen. Sen jälkeen katson, millaista elämää se ohjaa minua viettämään. Viekö se tutuille urille vai kauemmaksi.

Olen huomannut, että sisälläni asuu pieni anarkisti. Olen ollut tunnollinen suorittaja, joka vain jotenkin putosi kapealta sillalta ja päätyi harhailemaan metsän pimentoon. Tässä harhaillessani olen oppinut monenlaista - muun muassa sen, että tämä harhailuni tekee minusta tietyssä mielessä huonomman ihmisen. Että jatkuva harhailuuni kiinnitetty huomio saa minut tajuamaan omat puutteeni entistä selvemmin. Että olen tarkoituksella harhillut (osan tuttavistoni) elämänpolkujen rajoista yli ja hymyillyt mennessäni.

*

Minulla on monia asioita, joita haluaisi kokea tässä elämässä.
Tässä muutamia täysin satunnaisia:

Haluan vaeltaa Transilvaniassa, haluan istua useammin aamuruskoa ihailemassa merenrannassa, haluan kierrellä tuntikausia lontoolaisilla kirpputoreilla, haluan oppia soittamaan autoharppua...

*

Eräs ystäväni sanoi kerran katkerasti, että vilkas mielikuvitukseni estää minua murtumasta, vaikka en koskaan mitään kokisikaan. Hänen mielestään mieleni matkaa niin villisti pitkin maailmaa, ettei se koskaan jätä pulaan.

Itse pelkään ehkä eniten sitä, että mielikuvitukseni pettää minut niin, etten enää osaa tai jaksa uneksia. Tosin unelmat kaipaavat todellisuutta, todellista onnea ja kokemuksia, voidakseen lentää vapaasti ja korkealla.

Kirjoitettaessa soi Kent: Dom andra