Mä katselin sitä pöydällä ja jouduin räpyttelemään silmiäni. Itku kihosi kurkkuun. Tätä olin odottanut niin kauan.
Pakkasin sen hellästi reppuun ja pyöräilin kotiin. En tuntenut kuitenkaan mitään niistä tunteista, joita olin varautunut käsittelemään. Tunsin oloni vain tyhjäksi, epävarmaksi ja pelokkaaksi.
En tunne edelleenkään mitään, koska en ole vielä perillä. Matkan viimeiset hetket ovat ne pelottavimmat. Niiden jälkeen tietää, voiko kahlata rantaan tyytyväisenä vai tyytymättömänä.
3 kommenttia
vonStackelbaum
30.5.2011 02:51
No ei se kyllä ainakaa kantria oo...
Vastaa kommenttiin
irga
30.5.2011 10:22
Se on melankoliaa, identiteettiä ja ikävää.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 10:38
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin