River deep, mountain high...

Vanhan suomalaisen positiivisuususkon mukaan ain' seuraa itku pitkästä ilosta. Tylsää on se, että niin usein seuraa.

Viikonloppuna tuli noustua skumppakuplien ja Amorphiksen keikan voimalla aivan toiseen sfääriin, jossa sai pysyteltyä vielä sunnuntainkin.

Maanantai valkeni nuhaisena, lihaskipuisena, silmäpussisena ja älyllisestikin alavireisenä. Sama olo jatkuu edelleen. Näytän huonosti nukkuneelta vampyyrilta tai karanneelta ihmissudelta.

Kun istuu pitkän työpäivän jälkeen kulahtaneen black metal bitchin näköisenä metrossa ja saa hyväksyviä katseita kaikilta niiltä, jotka näöstä ja tuoksusta päätellen ovat viettäneet päivänsä olutlasin ääressä idän hehkeissä lähiöräkälöissä, vakuuttuu joen syvydestä lopullisesti. Ei kuitenkaan niin paljon, että hankkisi itselleen vaaleanpunaisen talvitakin.