Syvä sininen

Katsoin kahvilassa ympärilleni. Takana oli lyhyt päivä töissä, edessä tapaaminen vanhan ystävän kanssa. Koska en saanut yöllä unta, olin lukenut hämärän lukulamppuni valossa kaikkea sekavaa ja katsellut musteensinistä yötaivasta ikkunasta. Kadulta kuului ihmisten nauruja ja huutoa, elokuun pehmeä yö sai ihmiset liikkeelle.

Jutustelimme ystäväni kanssa niitä näitä. Hän oli saanut vietettyä mukavan loman. Kertoilin omasta rauhallisesta lomastani, opiskeluista ja muista. Ystäväni katseli minua hetken ja kysyi sitten varovasti, josko kaikki oli hyvin. Silmissäni oli kuulemma sama vainottu ilme kuin koko viime vuodenkin. Kuittasin kysymyksen naurulla ja kerroin yöllisestä unettomuudestani. Ystäväni nyökkäili kuin ei uskoisi. Sipsuttelin kummastuneena kotiin kaupan kautta. Kun seisoin kotona peilin ääressä, katselin kuvaani tarkkaan ja yritin nähdä, mitä ystäväni tarkoitti. Hän oli vielä lähtiessään pyytänyt, että lakkaisin huolehtimasta ja antaisin mennä vain. Irvistin neuvolle, sillä podettuani jokin aika sitten ensimmäisen krapulani kymmeneen vuoteen olin mielestäni ”antanut mennä” ihan tarpeeksi ja hankkinut mehevän morkkiksen.

Kun katsoo itseään peilistä, huomaa ensiksi oman vanhenemisensa. Tuntui, kuin silmänaluseni olisivat pysyvästi muuttuneet sinisiksi ja katseeni väsyneeksi. Silloin kun ei jaksanut meikata väsymystään piiloon, näyttikin varsin vainotulta. Kaivoin peitevoiteet esille seuraavaa työpäivää varten ja käperryin lukemaan kirjaa. Toivottavasti tänä yönä nukkumatti tulee katutöiden melusta huolimatta...