Lukumatka

Tiedän olevani monessa asiassa lapsellinen haihattelija. Kun istuin aamupäivällä sängylläni lukemassa kirjaa ja siemailemassa teetä ja katselemassa taivasta ikkunastani, huomasin toivovani, että lomani ei olisi vielä ohi. Suurin suruni on se, etten ole ehtinyt lukea tarpeeksi lomallani.

Moni sanoisi, että lukeminen onnistuu milloin vain, siihen ei lomaa tarvita. Kaltaiselleni himolukijalle ja asioista intohimoisesti kiinnostuvalle täydelliseen lukukokemukseen tarvitaan lomaa, sillä silloin asioista voi ottaa kunnolla selvää.

Viisitoista vuotta sitten luin kirjan suomalaisista Tulenkantajat-ryhmän jäsenistä. Vaikka olinkin lukenut paljon mm. Katri Valaa, Yrjö Jylhää ja Mika Waltaria sekä Olavi Paavolaista, halusin tietää lisää. Oli mielenkiintoista sukeltaa maailmaan, aikakauteen, joka oli monen ollut pakko unohtaa sodan myötä.

Moni Tulenkantajista ei koskaan toipunut toisesta maailmansodasta. Kukapa uskoisi, että talvisodan jälkeen Kiirastuli-runokokoelmassaan sodan mielettömyyttä pohtinut Yrjö Jylhä oli vain jokunen vuosi aiemmin tanssinut itämaisen musiikin tahdissa yläruumis paljaana, "kuin jännitetty jousi" Olavi Paavolaisen Kivennavan huvilan itämaisissa illoissa. Kukapa uskoisi, että Synkän yksinpuhelun jatkosodan jälkeen kirjoittanut Olavi Paavolainen jumaloi aikoinaan - myöhemmin kiroamaansa - teknistä kehitystä teoksessaan Nykyaikaa etsimässä.

Sinä kesänä, jolloin löysin Tulenkantajat, löysin myös lomalukemisen ytimen. Lomalla voi heittäytyä hömpän, vakavuuden, kirjailijan tai aikakauden vietäväksi huolehtimatta huomisesta. Silloin voi lukea yöt ja päivät läpeensä. Silloin ei tarvitse huolehtia siitä, että muutaman tunnin päästä olisi noustava ylös ja oltava tehokas osa kunniallista työkoneistoa.