Unelmien reunalla

Niin moni on nyt siinä tilanteessa. Seisoo hieman epävakaassa asennossa, kurottelee, nousee varpailleen, ojentaa kätensä, kokeilee askeleen pituutta, pohtii hyppäämistä. Sitten istahtaa alas miettimään ja pohtimaan. Yrittää uudestaan. Laskeskelee, suunnittelee, arvioi. Kokoaa voimansa hyppyyn.

Osa jättää yrityksen väliin, osa putoaa, osa jää reunalle roikkumaan, osa laskeutuu sulavasti tai kompastellen toiselle puolelle.

Osa jää katsomaan onnistujien perään ja puree hammasta. Osa lannistuu. Osa yrittää uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen.

*

Moni ystäväni ja tuttavani elää tällä hetkellä unelman tai unelmien reunalla; samaan aikaan kaikki on niin lähellä ja niin kaukana. Toiveet ja haaveet ovat moninaiset; pieniä haaveita, suuria toiveita, haurastakin hauraampia unelmia. Omat toiveet ja oma tahto saavat vastaansa kylmänkovat elämän realiteetit. Siinä vaiheessa saa astella elämänsä polkua yhtä huolella kuin suoalueella saa pysyä pitkospuilla tai saa pohdiskella tunne-elämässään uskalluksen ja kauhun tasapainon merkitystä.

Työpaikka, asunto, parisuhde ja lapset ovat kenties ne yleisimmät konkreettiset unelmat, elämänlaatu ja tyytyväisyys ehkäpä ne abstraktimmat. Yhteistä on se, että niiden uskotaan, halutaan ja toivotaan olevan mahdollisia. Jos naapuri on onnistunut, onnistun minäkin; jos ystäväni ovat saavuttaneet ne, minunkin pitää ne saavuttaa. Osan kohdalla kyse on omista unelmista, osalla taas kyse on "minun kuuluu" -unelmista.

*

Olen kiertänyt viime aikoina ystävien seurana niin vuokra-asunto- kuin omistusasuntonäyttöjäkin. Asuntoa valitessa ovat unelmat hyvinkin konkreettiset, mutta toisaalta niihin sisältyy monenlaista. Töölön, Kampin, Kluuvin ja Meilanden omistusasuntonäytöissä keskusteltiin "oikeista" osoitteista, "oikeanlaisista" naapureista ja "oikeiden ihmisten" kaupunginosista. Kalliolaisessa vuokrakämppänäytössä Hesarilla korostettiin trendikkyyttä ja hyviä kulkuyhteyksiä sekä "eläväistä" ympäristöä.

Kiinteistönvälittäjät todellakin myyvät ja vuokraavat unelmia. Omistusasuntoa kantakaupungista etsivä ystävä unelmoi rauhasta, pysyvyydestä ja hyvistä yhteyksistä, vuokra-asuntoa Kalliosta ja Vallilasta etsivä kaveri taas haluaa keskelle elämää eron ja espoolaisen lähiöasumisen jälkeen. Minä kuljin mukana eräänlaisena unelmien portinvartijana ja lisäsilmäparina. Omat asuntounelmani ovat niin hatarat, että todellisuuden märkä läiskäys kasvoihin teki ihan hyvää.

*

Työpaikan löytäminen ja pitäminen ovat näinä vaihtelevina aikoina unelmien peruspilareita. Tosin sukupolveni on epävarmuuteen tottunut ja pätkätöiden kurimuksessa kasvanut. Omaa ura-, opinto- ja työtilannettaan surkutellessaan katsoo samaan aikaan peiliin: minulla on pätkätyötä nyt aika pitkäksi hetkeksi. Jollakin keinoilla, tiedossa olevilla, se pätkä pitää varmistaa. Se tarkoittaa keskittymistä, muun maailman kumun jättämistä rauhaan ja omaan itsekuriin luottamista.

*

Parisuhde, toisen puoliskon löytäminen ja onnen etsiminen ovat kenties haavoittuvimpia ja arimpia unelmia. Yhteiskunnassa, jossa parillisuutta pidetään normina, on helpompi sinnitellä "ihan kiva" -suhteessa kuin karata elämään itsenäistä elämää. Yksinoloa pidetään lapsellisuutena, välivaiheena, kelpaamattomuutena, tunnekylmyytenä, omituisuutena tai jonkinlaisena stigmana, josta pitää olla häpeissään ja nolo.

Jos ei taivu hyväntahtoisiin tuttavien paritusyrityksiin, pidetään kiittämättömänä. Jos ei jaksa kuunnella hymyssä suin ohjeita "sen oikean" löytämiseksi, voidaan todeta ihan kaiken kansan kuullen, että ilmankos ei kiittämätön kellekään kelvannut. Jos ei halua luopua ihan maltillisista vaatimuksistaan, pidetään nirsona. Jos rikkoo tuttavapiirin "deittailukoodin", pidetään säälittävänä. Jos käy baareissa tutustumassa ihmisiin, on hieman epäilyttävä, mutta koti-illan viettämisestä voidaan muistuttaa, että ketään ole kotoa haettu. Nettideittailu on säälittävää, mutta silti voidaan aina kahvipöydässä pohtia, että pitäisikö saamattomalle nyt yhdessä tekaista joku ilmoitus.

Jokainen ihminen elää omaan tahtiinsa, jokaisella on oman asioiden tärkeysjärjestyksensä, kaikki ihmiset eivät halua samoja asioita. On myös ihan puhdas totuus, että osalla on parempi onni omissa valinnoissaan. Ihmiset myös tyytyvät eri asioihin ja pariutuvat/pysyvät yksin omista syistään. Sitä pitää kunnioittaa. Siihen kunnioitukseen kyllä mielestäni kuuluisi myös uskollisuus; parisuhteessa olevan ei tarvitse katsella muualle. Samaan tapaan parisuhteessa oleva ei ole haaste, jonka "kypsyyttä" pitää kokeilla ihan leikin vuoksi.

*

Minulle ystävien pikkulapset ja vauvat eivät aiheuta vauvakuumetta. Suloinen pikkuneiti saa rauhassa tuhista rinnuksiani vasten, reipas pikkumies tutkiskella käsveskani sisältöä minun ryhtymättä haikeaksi. Tosi monelle taas tyhjä syli taas tuo surua ja ahdistusta. Se biologinen kirkonkello ei kaikille anna armoa. Kun 35-vuotias sinkkunainen itkee parisuhteen ja oman lapsen puuttumista, tuntuvat lohdutukset laimeilta. Ympäristökin tuputtaa lisääntymisen ilosanomaa, ja tuttavat huomauttelevat.

*

Konkreettiset unelmat on tietyssä mielessä vaarallisen selkeitä. Moni näkee ne pakollisina etappeina elämän polulla, rasteina, jotka on vain löydettävä. Sitten voikin kiiruhtaa kohti maalia, epämääräistä "hyvän/oikean ihmisen" olotilaa.

Tunnen itseni usein niin kovin lapselliseksi ja häilyväksi näiden päämäärätietoisten elämäjotostelijoiden keskellä. Minun suurin toiveeni on olla onnellinen. Minulla on paljon unelmia, haaveita ja toiveita, mutta silti haluaisin kaikkein eniten osata elää ja nauttia hetkestä ja pienistä asioista. Kun tällaisen asian menee toteamaan Oikeille Aikuisille, saa osakseen sääliviä katseita. Vähemmästäkin tuntee itsensä tuulentavoittelijaksi unelmien maan kaukaisimmalla rannalla.

Kirjoitettaessa soi Mokoma: Kuu saa valtansa auringolta