Töitätöitätöitä...

Pidän työstäni. Minulla on ihanat työkaverit. Tiedän työni olevan tärkeää. Tykkään työskennellä nuorten parissa. Työ on vain järjettömän raskasta, palkka on työn vaatimuksiin nähden reippaasti alakanttiin (kuten yleensä kunnnallisella puolella) ja työn yleinen arvostus on olematonta.

Työssäni on paljon ilonaiheita, siinä on myös paljon vaikeita asioita ja paha taipumus siihen, että ongelmat kasaantuvat. Tälle viikolla on kasaantunut tuhottomasti kaikenlaista uskomatonta scheissea, jonka hoitaminen vie älyttömästi aikaa ja aiheuttaa päänsärkyä sekä vie aikaa varsinaiselta työnteolta.

Vilkaisin ohimennen Keskustelut-osuuden työ ja muu elämä -keskustelua, joka liippasi paikoitellan kovin läheltä.

Työ ja opinnot säätelevät elämääni, kaikki muu menee niiden ehdoilla. Viime vuodesta opin tosin sen, että terveyteni ei ole niin rautainen kuin oletin. Nyt olenkin yrittänyt nukkua enemmän ja ottaa rauhallisemmin. Yritän tavata kavereita, vaikka aikaa ei olisikaan, ja hidastaa työtahtia. Vaikeaa se on, kun on pohjimmiltaan suorittaja, joka ei anna virheitään itselleen anteeksi.

*

Entinen heilani on kaikkien aikojen pahin ylitöiden paiskija. Kun heilastelimme jokunen vuosi sitten, katselin touhua aikani ja nostin sitten kytkintä. Vaikka tein tuolloin itsekin paljon töitä, osasin sentään pyhittää viikonloput levolle tai relata viikollakin. Siinä vaiheessa kun leffat, keikat ja yhteiset illat kaatuivat aina ylitöihin, puhe liiallisen rehkimisen jo näkyneistä terveysvaikutuksista meni ohi ja kaverin sai töistä kiinni aamuyölläkin, lopetin pääni hakkaamisen seinään.

Kun näimme ex-heilan kanssa sporadisesti osuttuamme samoihin juhliin tai baareihin, kauhistelin kaverin ulkoista olemusta. Hän puolestaan ihmetteli, miksi minusta ei kuulunut enää mitään. Suoritin väsymyshumalaisen avautumisen viime syksynä yhteisen tuttavan bileissä ja toivotin parempaa jatkoa. Toivoin vain, ettei kaveri tappaisi itseään työmäärällään, sillä kyseessä on aivan mahtava tyyppi, josta joku nainen saisi vielä loistavan miehen itselleen.

Siksi olikin ihana nähdä, että muutoksia voi syntyä: tänä vuonna mies oli pitänyt kunnon kesäloman, vaihtanut vielä osan bonuksistaan kesälomaan, reissannut, maannut riippumatossa mökillä ja istunut alas pohtimaan elämäänsä. Kun näin hänet kuun alussa kahvilan terassilla ohimennen, näytti hän ainakin viisi vuotta nuoremmalta, levänneeltä ja onnelliselta. Yhteisen tuttavan mukaan kierroksessa olisi uusi ja näpsäkkä naisystävä. Toivoa siis on. :)

*

Minulla on pari isoa projektia töissä ja iso opintoproggis meneillään. Voisin sanoa, että koko elämäni on "on hold" jouluun asti, jonka jälkeen toivon voivani palata normaaliin arkeen. Toivon, että kaikki menee hyvin: että saisin kaiken valmiiksi, ehtisin kuntoilla, saisin nukuttua tarpeeksi, ehtisin nähdä kavereita ja harrastaa kulttuuria. Toivottavasti olen koko syksyn lastentarhamaisesti sitä mieltä, että miessukupuoli fagotista ja baarielämä keikkoja lukuunottamatta tuubasta. Täydellinen retkahdus tästä vielä puuttuisikin...

Kirjoitettaessa soi Sabaton & Behemoth