Vándor

Päämäärätön vaeltelu on maailman ihaninta puuhaa! Kun lähtee kuljeskelemaan vailla päämäärää, kokee usein yllättäviä elämyksiä - tai ainakin löytää hyvän kenkäkaupan, antikan tai kirppiksen. Olennaista on pysyä aika lailla kantakaupungissa tai sitä lähellä. Ei millään pahalla, mutta Kulosaaresta itään ja Ruoholahdesta länteen ei välttämättä löydy sellaista urbaania fiilistä. Kauniina kesäpäivänä voi tosin tepastella Tapiolassa ja Westendissa merkkiaurinkolasit nenällään, mutta se on toinen juttu. Varsinaista luontomatkailua on sitten kiva harrastaa ihan oikeassa metsässä, ei missään kontunlalaisella takapihalla tai matinkyläläisellä nurtsikaistaleella.

Olen pitkään harrastanut tuleva asuintaloni -bongausta hyvän ystäväni kanssa. Löysimme taannoin oikein kivat talot Vallilasta. Kaksi vanhaa ja ihan meille sopivaa puutaloa rinnakkain. Kummallekin oma talonsa, takapihat voisi yhdistää... Olemme löytäneet myös jyhkeän kivitalon matalamman sivuosa, jonka yläkerrasta saisimme asunnon ja alakerrasta loistavan tilan kahvila-baari-antikka-kenkäkaupallemme. Sekin oli muistaakseni Kalliossa tai Vallilassa. Myös Puu-Vallila, Puu-Käpylä, Toukola, Alppila, Töölö ja Krunikka sisältävät potentiaalisia "meidän taloja".

Haaveilun jälkeen olemme istuneet jomman kumman pienessä asunnossa tai kalliolaisessa kahvilasssa tai baarissa teellä ja pohtineet elämäämme. Meillä on paljon pieniä unelmia, joiden eteen teemme töitä. Monet suuret unelmat, kuten ikioma asunto tai oma auto, ovat taloudellisesti niin kaukana, että ne tuntuvat utopistisilta haaveilta.

Oli jotenkin pelottavaa huomata, että minä, jonka omaisuus mahtui pari vuotta sitten ihan oikeastikin pieneen pakettiautoon, omistan nykyään huonekaluja ja haaveilen omasta asunnosta. Eikö minun pitänyt lähteä ikuiseksi kiertolaiseksi, jonka omaisuus on sisarusten vintillä ja jonka kotina olisi koko maailma?

Olen tullut mukavuudenhaluisemmaksi. Olen huolestuttavasti juurtunut Suomeen. Ystäväni ovat valuneet maailmalta takaisin tai lähteneet niin kauas, niin kaus. Vanhempani ovat vanhentuneet. Minulla saattaisi lähitulevaisuudessa olla mahdollista saada vakituinen työpaikka. Viihdyn työssäni. Työkaverini ovat ihania. Viihdyn pienessä asunnossani yksin ja seurassa.

Seesteisen ajatuskuvion jälkeen on pakko soittaa kallis puhelu sekopäiselle kaverille Berliiniin ja sen jälkeen kotiäiteilevälle entiselle opiskelukaverille Espooseen. Sekopään maailma on lähempänä omaani. Kesällä saatan lähteä Berliiniin taskussani minimaalinen summa rahaa, laukussani kuluneet metalliprinsessan vermeet ja mielessä vain irtiotto siitä arjesta, joka oikeasti on ihanaa.Sitä ihanuutta irtiotto vain korostaa.

Kirjoitettaessa soi Hagen: A Summer Air